Kuka olet?
Olen vuonna 1985 syntynyt ja lähes puolet elämästäni yrittäjänä toiminut paluumuuttaja. Asun tällä hetkellä Lapualla ja maalaamisen lisäksi olen pienen pojan äiti ja upean miehen puoliso. Vakavan sairastumisen myötä 2018 sain uuden mahdollisuuden pohtia elämää ja sen ainutkertaisuutta ja kaiken kokemani jälkeen maalaamisesta on tullut tapa käsitellä elämän monimuotoisuutta ja ilmaista tunteita, joiden olemassaolosta en ole ehkä itsekkään tietoinen. Toivon voivani jatkaa maalamisen parissa mahdollisimman pitkälle muodostaakseni myös vuoropuhelua minun ja samanlaisia kokemuksia läpikäyneiden ihmisten välille taiteen kautta.
Miten kuvailet taidettasi?
Maalaaminen on minulle vapautta. Tyhjän kankaan edessä ajattelen, ettei minun ei tarvitse osata mitään eikä pystyä mihinkään. Joinain päivinä luova prosessi tuntuu hankalalta, toisina päivinä kaikki onnistuu. Nautin siitä ettei koskaan tiedä mitä maalaus minulta vaatii tullakseen valmiiksi.
Maalatessani minua houkettelee riskinotto ja rajojen löytäminen. Sillä hetkellä kun seison lähes valmiin maalauksen edessä ja yritän ymmärtää mitä se vielä tarvii tullakseen valmiiksi tunnen perhoset vatsassani.
Kuvaan tunnettiloja elämästä, omastani tai muiden. Kaikilla maalaamillani hahmoilla on tarina.
Tällä hetkellä huomaan pohtivani elämän kerroksellisuutta ja sitä, miten eri tapahtumat ja henkilöt elämässämme muokkaavat meistä sen ihmisen, joita juuri sillä hetkellä olemme. Ja miten helposti kaiken rakantamansa voi myös menettää. On kiehtovaa miten maalaus rakentuu ja kasvaa samalla tavalla.
Mistä inspiroidut?
Elämästä. Minua kiehtoo tarinat joita kuulen ja kohtalot joista luen. Se miten elämään mahtuu kaikenlaista ja lopulta se on merkityksellistä vain itselle ja lähipiirillemme. Selaan instagramia luvattoman paljon ja urani olen tehnyt muodin ja kauneuden parissa, joten erityisesti naiskauneus kaikessa monimuotoisuudeessaan inspiroi suuresti. Maalaan ja piirrän myös paljon poikani kanssa, on inspiroivaa katsoa miten lapsi toteuttaa itseään vailla huolta muiden mielipiteistä tai siitä miltä lopputulos näyttää.
Mistä haaveilet?
Eläväni niin kauan, että saan viedä poikani ensimmäisenä päivänä kouluun. Se on ykköstavoitteeni. Toivon kehittyväni taiteeni parissa paremmaksi ja tulevaisuudessa suorittavani taiteen opintoja. Olisi myös hienoa saada töitäni esille lähitulevaisuudessa!
Mitä sinulla on nyt meneillään?
Tällä hetkellä pyrin töilläni näyttelyyn Kulttuurikeskus Vanhan Paukun Patruunagalleriassa 8.5 – 20.6.2019
Laura Annala Instagramissa