Jussi Parviainen on ollut julkisuudelta piilossa, vaikka keväällä 2018 ilmestyi hänen muistelmateoksensa ”Jumalan rakastaja”. Kirjan myötä olisi voinut kuvitella, että keskustelua Turkan ajan Teatterikoulusta olisi virinnyt, olihan Parviainen Jouko Turkan oikea käsi ja keskiössä tuona mullistavana aikana. Kirjassa keskitytään paljon Teatterikorkeakouluun, mutta myös hänen monipuolisiin näytelmäprojekteihinsa. Lisäksi todetaan, kuten julkisuudessa on selvästi käynyt ilmi, että Jussi pitää naisista ja teatterista. Ja kun hän rakastaa, hän todella rakastaa. Tukahduksiin asti.
Jumalan rakastaja -kirjan kirjoitti Seiskastakin tuttu toimittaja Maria Roiha, ja keltaisessa lehdistössä olikin sille ominaisia skandaalinhakuisia otsikoita kirjan ilmestyttyä. Pettymys paistaa Jussin kasvoilta, kun hän kertoo, ettei kirjan ilmestymisestä pidetty mediatilaisuutta. Tosin kirjan valmiiksi saattamisessa oli ristiriitoja, ja voinkin kuvitella ehdottoman ja pilkuntarkan miehen kanssa työskentelyn olevan joskus haastavaa. Kirjassakin kuvataan Parviaista ristiriitaiseksi persoonaksi. Hänellä on voimakkaat, ehdottomat mielipiteet ja hän herättää myös muissa ihmisissä voimakkaita tunteita.
Jussin elämässä kaikki tekeminen on liittynyt ja liittyy jollakin tavalla ilmaisuun. Hän elää ”teatterin organismista” eikä ole koskaan harrastanut mitään, ilman yhteyttä teatteriin. Kaikella tekemisellä on aina ollut jokin ajatus ja yhteys teatterimaailmaan. Olikin jo aika, että androgyyni Juska Paarman luojan uskomaton elämä pääsee kansien väliin. Parviaisen nerokkuutta näytelmäkirjailijana ei kukaan voi kiistää, mutta jotakin on tapahtunut, kun hänen näytelmiään ei enää juuri osteta. Nyt hän on kuitenkin viimeistelemässä uutta tekstiä, ja toivottavasti saamme nähdä pitkästä aikaa jotakin mullistavaa, Parviaismaista.
”Näytelmässä olen vain pieni näkyvä osa siitä mistä on kyse”.
Jeesuksen menestystarina tulossa näyttämölle pian
Jussi tutkii transsendenssistä ilmaisua ja ammentaa aihetta näytelmäänsä Jeesuksen menestystarinaan. Hän kuvailee silmät palaen, miten aikoo luoda esityksen, missä lavailmaisu on vain pieni osa kokonaisuutta. Ulkopuolinen todellisuus, se mikä tapahtuu ulottumattomissa, on se mikä Jussia tällä hetkellä kiehtoo.
”Näytelmässä olen vain pieni näkyvä osa siitä mistä on kyse”.
Mutta meneekö näytelmä niin raskaaksi, vaikeaselkoiseksi, ettei tavallinen teatterikansa ymmärrä sitä? Jussi tokaisee, että esitykseen tulee todennäköisesti esitelmällinen osuus, joka tietyllä tavalla auttaa katsojaa pääsemään kiinni kokonaisuuteen.
Fiktiivinen Jussi Parviainen
Jumalan rakastaja -kirjassa Jussi uppoutuu fiktiiviseen maailmaan, ja hänestä on vaikea ottaa selkoa. Mikä on totta ja mikä tarua? Vai sekoittuvatko nämä Jussin maailmassa? Jussi mainitsee olevan eniten omana itsenään lapsilleen. Muuten hän ottaa tietyn roolin, tai tietyn persoonan, riippuen millaista Jussia tarvitaan. Hän kertoo Teatterikorkeakoulun loppuaikana olleen taistele tai tuhoudu -tilassa, jolloin hän työskenteli ympäripyöreitä päiviä ilman lepoa. Silloin auttoi taistelu -moodi, jota Jussi kertoi myös Jouko Turkan usein käyttäneen. Turkka valitsi henkilön, jota vastaan hän taistelee, kenelle hän haluaa näyttää olevansa vahvempi. Tätä samaa reaktiivisuutta Jussi käytti, kun hänestä tuntui, että häntä savustetaan ulos koulusta, ja käyttää tarvittaessa edelleen.
”Kovissa olosuhteissa omaa motiivia joutuu vahvistamaan.”
Hänen näytelmiään ei enää osteta kuten aiemmin, mikä nostattaa Jussissa taistelutahtoa. Mutta toisaalta pitkään taisteleminen on hyvin raskasta, ja kertoo esimerkkinä perheenisän, joka on joutunut sotaan. Sodassa on aivan erilainen rooli kuin siviilielämässä ja kotona, mutta siihen sopeutuu. Sodan kauhut kokenut henkilö joutuu elämään tavallista arkeaan kokemustensa kanssa, joka varmasti jollain tavalla näkyy. Ääriolosuhteet romauttavat. Tämän voi välillä aistia myös Jussi Parviaisesta, vai onko se vain taiteilijan hajamielisyyttä?
”Mutta näyttämisen tarvetta minulla ei enää ole, kirjoittamisen motivaatiota haetaan sotilaan tarinan kautta. Mä tiedän, että mulla on kuitenkin yleisö, mitä ikinä teenkään.”
Kirjan herättämä keskustelu ja julkisuuskuva
Jumalan rakastaja -kirjaa sanottiin joissain arvioissa surkuhupaisaksi, mutta hän itse näkee kirjan rohkeana ja avoimena. Teatterikoulun 80-luvun hurjat vuodet saivat kirjan myötä näkökulman, johon kannattaa tutustua. Jouko Turkka nostattaa edelleen tunteita opettamismetodeillaan ja käyttäytymisellään Teatterikoulussa. Hänestä vielä viime vuonna tehtiin Turkka kuolee -näytelmä, missä Turkan perintöä ja vaikutuksia nykypäivään tarkasteltiin. Olisikin mielenkiintoista kuulla julkisissa keskusteluissa myös Parviaisen kommentit ohjaajan ja näyttelijän väliseen suhteeseen, esimerkkinä tapaus Aku Louhimies. Jussi on siis pettynyt kirjan nostattamiin kulttuurikeskusteluihin. Tai niiden puuttumiseen.
Ihmisillä on usein myös selkeä mielipide Jussista, riippuen kuinka ”vastuullista” mediaa seuraa. Hän ihmetteleekin, kuinka vaikeaa on erottaa mediapersoona ja taitelija toisistaan. Eli julkisuuskuvan tuoma repaleinen leima vaikuttaa myös hänen taiteensa arviointiin ja myyntiin. Ja julkisuuskuvan korjaaminen on hyvin haastavaa, ellei peräti mahdotonta.
”Olen suostunut yksinäisyyteen ja siinä olevaan pohjattomaan kaipaukseen.”
Mitä sinulle nyt kuuluu?
Jussi tekee väitöskirjaa sekä viimeistele jo vuosia tekeillä ollutta Jeesuksen menestystarina -näytelmää, jonka pitäisi tulla esitykseen keväällä 2019. Projekti vaikuttaa olevan samanlainen kuten hänen aiemmatkin näytelmät, ainakin siltä osiin, että kokonaisuus on pilkuntarkasti ajateltu etukäteen. Hän kuvailee esimerkkejä Elviksestä, Michael Jacksonista ja Charlie Chaplinista, kuinka he olivat tinkimättömiä oman taiteensa suhteen. Kompromisseja ei voi tehdä, muuten homman voi jättää sikseen. Jussi kertoo, että valitettavan usein tinkimättömät taiteilijat voivat olla tyranneja työryhmälle, mutta taiteensa eteen antaa kaikkensa.
”Mielellään sitä olisi sosiaalisesti miellyttävämpi, mutta osaansa ei voi valita.”
Hän viettää päiväkausia kotona ja uppoutuu elokuvien ja Youtube-videoiden maailmaan, mutta samalla haluaa jatkuvasti oppia uutta. Haluan vielä lopuksi kysyä parisuhdekuvioista. Kirjassa Jussilla oli jälleen päättynyt lupaavasti alkanut suhde. Mikä tilanne on nyt?
”Tilanne ei ole siitä muuttunut. Olen suostunut yksinäisyyteen ja siinä olevaan pohjattomaan kaipaukseen.”
Kulttuuriuutinen 