Tampereen Teatterikesässä esitettiin I Would Prefer Not To, joka perustuu Herman Melvillen 1800-luvulla kirjoittamaan novelliin Bartleby. Novelli kuvaa varsin omituisella tavalla yksilön sopeutumattomuutta työyhteisöön. Bartleby vetää vertoja Moby Dickille, jonka sanotaan olevan Melvillen pääteos. Milja Sarkolan ohjaus Svenska Teaternille kuului Teatterikesän pääohjelmistoon. Esityksessä oli suomenkielinen tekstitys.
Kaisa Rasilan lavastus ja Tom Lauermaan valaistus tekivät yhdessä näytöksestä visuaalisen herkkupalan. Häkki on aseteltu keskelle lavaa, jonka sisälle tulevat kirjurit, kuin sotilaat, marssiaskelin joka aamu. Häkki kuvaa työhuonetta, työtilaa, missä työnjohtaja vastaanottaa eräänä päivänä miehen nimeltään Bartleby. Hän teki muutaman päivän kovasti töitä, paljon enemmän mitä odotettiin, mutta pian hän alkoi kohteliaasti kieltäytymään tehtävistä, I Would Prefer Not To.
Pääsääntöisesti Bartlebyn käytöstä yritettiin ymmärtää. Yhden kieltäytyminen töistä johtaa sen teettämiseen toisella, eikä se yleensä johda rakentavaan keskusteluun. Kuten tässäkin, yhteisön ensimmäinen reaktio on suuttumus. Miten omassa yhteisössäsi suhtaudutaan henkilöön, jonka käytös poikkeaa yhteisesti sovitusta? Näytelmä ei anna valmiita vastauksia Bartlebyn käytökselle, vaan keskittyy työyhteisön reaktioihin.
Tempo on nopea. Tullaan töihin, puhtaaksikirjoitetaan dokumentteja, lähdetään kotiin. Roolitkin vaihtuvat, enkä pysynyt kartalla roolien vaihtumisen syistä. Musiikki ja tunnelma vaihtelivat työyhteisön hektisestä rytmistä Bartlebyn vähäeleiseen, minimalistiseen olemukseen. Näyttelijöistä varsinkin Simon Hägerin äärimmäinen reagointi ja tyyli on erityismaininnan arvoinen.
Omituista käytöstä arveltiin sielun sairaudeksi, mitä ei voi tavoittaa. Kuitenkin yhteisö yritti auttaa häntä avautumaan kertomalla omia sielujen salaisuuksia, jotta Bartlebykin rohkaistuisi. Tämä oli yksi näytelmän huvittavimmista kohdista. Olin vaivautunut kuunnellessani kaikkia salaisuuksia, mitä yhteisö tykitti. Muttei sillä tullut toivottua tulosta. Bartleby pysyi edelleen vaiti ja kohteliaasti kieltäytyi työtehtävistä.
Minulle jäi käsitys, ettei Bartleby tahallaan tehnyt passiivista vastarintaa tai ollut asennevikainen, vaan hän ei vaan pystynyt vastaamaan odotuksiin. Hän ikään kuin lamaantui. Äärimmäisen passiivisuuden tie on loppuun asti vietynä surullista katsottavaa. Näytelmä oli kuitenkin myös humoristinen ja viihdyttävä, jonka taustalla on kuitenkin vakavampi ajatus mielenterveydestä. Ja tärkeänä ajatuksena: yhteisön lähtökohtana oli halu ymmärtää ja auttaa, mikä ei ole itsestäänselvyys työyhteisöissä edes 2010-luvulla.
Tampereen Teatterikesä on ammattiteatterifestivaali, mihin taiteellinen johto kutsuu sopivaksi katsomiaan esityksiä. Tätä esitystä en jostain syystä ollut huomannut Svenska Teaternin ohjelmistossa, mutta onneksi näin sen Teatterikesässä.
Artikkelikuva: KUVA / PHOTO Cata Portin, KUVASSA / IN THE PHOTO Hellen Willberg, Joanna Haartti, Patrick Henriksen, Simon Häger
Kulttuuriuutinen 