Vielä kerran Jouko Turkka

Löysin netistä pätkän lehdistötilaisuudesta, missä hän haukkui taidelukiot ja säyseistä perheistä tulevien lasten taiteen. Toimittajat purskahtivat nauruun. Mitä paasaavammalla äänellä hän esitti mielipiteitään, sai se toimittajissa aikaan uusia naurahduksia. Henkilökohtainen kokemukseni on juuri tällainen hänen julkisuuskuvansa ja taiteensa suhteen. Naurattaa, tai tulee hieman vaivautunut olo. Ristiriitaisesti häneen on suhtauduttu aina. Hän on kärkkäillä mielipiteillään ja karismaattisella tyylillään saanut aina ihmisiä puolelleen. Mutta on myös niitä, joiden uran hän on tuhonnut. Hän on Jouko Turkka. Tampereen Teatterikesässä kantaesitettiin näytelmä Jouko Turkan vaikutuksesta Suomen teatterimaailmaan.

Ruusu Haarla ja Julia Lappalainen ovat käyneet Teatterikorkeakoulun aikana, jolloin Turkka ei enää koulussa vaikuttanut. Fyysisesti. Mutta henkisesti Turkan vaikutus on edelleen läsnä. Näytelmän tekijät kertovat nykyään ohjaajien olevan suurennuslasin alla omien metodiensa käytössä. Näyttelijää suojellaan ohjaajan mielivallalta. Aina näin ei ole ollut.

Turkka kuolee on näytelmä Jouko Turkasta, erityisesti hänen ajastaan Teatterikorkeakoulussa, missä hän toimi näyttelijän- ja ohjaajantyön professorina sekä koulun rehtorina. Hän sai myöhemmin 2000-luvulla myös kunniatohtorin arvon. Tämä näytelmä on näkökulma kunniatohtorin menetelmien nurjasta puolesta, hänen tavastaan kohdata kritiikkiä ja näemme esimerkkejä epäsuosioon joutuneiden opiskelijoiden kohtelusta.

Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämö on loppuunmyyty, ja tunnelma on kutkuttavan odottava. Lämminkin on. Ulkona on 30 astetta, eikä salissa ole ilmastointia.

 

Kuvassa Julia Lappalainen ja Ruusu Haarla KUVA Carolin Büttner / Tampereen Teatterikesä

 

Sitten Turkan elämää aletaan käymään kronologisesti läpi, mutta Teatterikorkeakouluajat ovat keskiössä. Turkan lahjakkuus huomattiin nopeasti teatteripiireissä, hän sai jo nuorena kiinnityksiä ammattiteatterien johtoon. Hän jakoi mielipiteillään työyhteisöjä jo ennen Teatterikorkeakouluakin, esimerkkinä Joensuun teatterisota.

Televisioon tehtiin versio seitsemästä veljeksestä, joka esitettiin 80-luvun lopussa. Veljesten näyttelijät kertovat Joukahaisen tehneen heistä vahvoja. Vahvaksi tuleminen edellytti Turkan opissa kovuutta, nöyryyttä ja kurinalaisuutta. Ja alistamisen sietämistä. Näytelmä antoi Turkan menetelmistä mielikuvan armeijan hierarkiaan ja käskyihin. Välillä käskyt ovat käsittämättömiä, sietämättömiä ja suorastaan pelkkää simputusta, mutta sinulla ei ole valtaa tai menetelmiä puuttua mihinkään. Armeija tekee pojista miehiä, sanotaan. Tekikö Turkka opiskelijoista ammattilaisia?

Tekijät eivät ole jättäneet kiveäkään kääntämättä selvittäessään näkökulmaansa. Näimme ja kuulimme monen entisen Turkan oppilaan kommentteja kokemuksistaan. Krista Kiurun ja Eppu Salmisen esimerkit Turkan mustavalkoisesta johtamistavasta ovat julmaa katsottavaa. Olisin kuitenkin toivonut myös neutraalisti esitettyjä toisia näkökulmia muilta oppilailta. Eppu Salmisen kirjan arvion käsittely oli mielestäni turhaa. Timo Harakan teilaavan arvion motiiviksi epäiltiin Harakan kuuluneen turkkalaiseen jengiin. Sekä kirja-arvio, että Salmisen vastine löytyivät edelleen HS:n verkosta. Myös Kiurun episodi olisi voinut olla lyhyempi. Pointti tuli selväksi vähemmälläkin.

Teatterikorkeakoulu veti 80-luvulla paljon otsikoita, ja nyt jälkeenpäin katsottuna, tuntuu että Suomessa oli vallankumoushenkeä. Virallisena kumouspäällikkönä hääri Turkka lakeijoineen. Roolissaan hän teki joistain näyttelijöistä tähtiä, ja sai heistä esiin sen mitä näyttelijät eivät itse nähneet. Minkä hinnan opiskelijat joutuivat maksamaan, jotka eivät lähteneet mukaan vallankumoukseen? Lopulta Turkka joutui jättämään koulun, mutta myöhemmin päähänsä aseteltiin kunniatohtorin hattu. Miltä sinusta tuntuisi, jos koulukiusaajasi saisi hymypatsaan?

 

Kuvassa Julia Lappalainen KUVA Carolin Büttner / Tampereen Teatterikesä

 

Näytelmä oli liian pitkä, yli kolmetuntinen. Se on kuitenkin tärkeä nähdä, jotta ymmärrämme, ettei tavoitteseen voida mennä millä keinolla tahansa. Teatterikorkeakoulun tehtävä on kasvattaa opiskelijoista ammattilaisia. Pedagogin rooli on kannustaa, kasvattaa ja haastaa, mutta kunnioittavasti. Turkan tarkkanäköisyyttä ja tiettyä älykkyyttä ei voi kiistää, mutta on selvää, että pedagogien valvonnan täytyy toimia. Onneksi väärinkäytökset otetaan nykyään vakavammin ja ne selvitetään, ymmärtääkseni.

Haarla ja Lappalainen eivät kuitenkaan demonisoineet Turkan persoonaa, vaan ottivat neutraalin lähestymistavan. Vallankumouspäällikössä nähtiin loppua kohden enemmän inhimillisiä piirteitä. Musiikki oli kuin piste i:n päällä, osuvia ja koskettavia.

Turkan kaltaiselle hullun ja neron välillä liikkuvalle persoonalle olisi kuitenkin edelleen käyttöä teatterimaailmassa. Mutta ei opetustyössä, ja tarkan valvonnan alla. Turkkaa ei tapettu näytelmässä, mutta hänen metodinsa kaivettiin esiin, käsiteltiin ja toivottavasti haudattiin.

 

Turkka kuolee esitetään Kulttuuritehdas Korjaamossa elokuussa 2018.

Artikkelikuva:  Ruusu Haarla, Julia Lappalainen, Pertti Nisonen, Tuukka Pasanen


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s