Hanna Lamnaouerin utuiset ja unenomaiset kuvat ovat ristiriitaisia. Surullisia ja kauniita. Pelottavia ja lohduttavia. Juuri siksi ne ovat kiinnostavia.
Kuka olet?
Olen taidemaalari ja kuvataideopettaja. Valmistuin kuvataiteilijaksi Kankaanpäästä, Satakunnan ammattikorkeakoulusta, kasvatustieteen maisteriksi Turun yliopistosta ja vuonna 2014 taiteen maisteriksi Aalto ylipistosta. Olen toiminut ammattitaiteilijana vuodesta 2002 lähtien ja kirjoittanut taidearvioita mm. Turun Sanomiin ja kulttuurilehti Mustakalaan. Asun Salossa.
Miten kuvailet taidettasi?
Maalaan öljyväreillä ja akvarelleilla. Teen veistoksia neulahuovutustekniikalla. Aiheina ovat ihminen ja luonto. Maalauksissani on vaikutteita symbolismin perinteestä. Taide ei matki mykkänä ilmiömaailmaa vaan pyrkii ylittämään aineellisen ja esittävyyden rajat. Työni viittaavat näkyvän ja koetun todellisuuden käsittämiseen alati liikkuvana, keskeneräisinä, ei valmiiksi annettuna. Välttelen pysäytetyn oloista kuvausta, koska vain pysäytetty kuvaus voi olla objektivoivuudessaan alistavaa ja osoittavaa. Minua kiehtoo ajatus kaiken kiinteän, materian tuhoutumisesta ja virtaavan, henkisen säilymisestä. Liike-epäterävyys, pehmeä sulautuminen, utuisuus, laajentuvat ja imeytyvät muodot ilmentävät todellisuuden käsittämistä alati liikkuvana.
Androgyynit veistosfiguurit edustavat ihmisyyttä. Ihon ahavoitunut, uurteinen pinta antaa muutoin tyynelle olemukselle sisäistä voimaa ja valoa tehden kasvoista ilmeikkään karaistuneet. Pehmeä villa ilmentää myös elämän haurautta ja herkkyyttä, todellisuuden hataruutta. Näyttelyiden yhteydessä minulle on kerrottu, että veistosten pinta suorastaan yllyttää tunnustelemaan. Yleisön on vaikea uskoa, että ne ovat todella tehty villasta. On hätkähdyttävää, miten huokoiselta ja lihalliselta villa voi näyttää. Ruumiillisuus ja moniaistisuus viittaavat Maurice Merleau-Pontyn filosofiaan, jonka mukaan olemme osa maailmaa kehollisen kokemuksen myötä. Ruumis joka aistii, on itsekin aistittava, samaa lihaa aistittavan maailman kanssa. Kosketus on maailmaan lomittumista ja kokemuksellisesti vähintään yhtä tärkeää kuin välimatkaa edellyttävä näkeminen.
Mistä inspiroidut?
Luomisen vimmasta, hetkistä, jolloin kaikki ympärillä oleva näyttäytyy suhteessa teokseen ja huokuu merkitystä. Kun todellisuus suodattuu, vertautuu ja rinnastuu taiteelliseen ilmaisuun – tai kirjottaessani taiteesta – sen tulkintaan. Minua kiehtoo todellisuuden mystisyys. Tavoittelen suggestiivista, levollista, kaihoisaa, sielukasta, unenomaista ja salaperäistä tunnelmaa. Valokuvaan ja käytän löytämiäni valokuvia teosten pohjana. Toisinaan teos syntyy nähdyn maiseman erityislaatuisesta tunnelmasta, toisinaan muunnan jonkun muun kuvaamaa näkymää kohti tavoittelemaani tunnelmaa tai mielentilaa. Tyyni vesi, puiden latvat, yksinäiset saaret ja hämyisät metsänreunat sopivat animistiseen maisemamaalaukseen. Ihmisfiguureita maalaan useimmiten ilman mallia.
Mistä haaveilet?
Pitkään jatkuvasta ja pitkälle kantavasta taiteellisesta urasta. Seuraavasta yksityisnäyttelystä, työrauhasta. Kahden pienen pojan äitinä keskeytyksetön työskentely on harvinaista ylellisyyttä. Yksityisnäyttelyiden myötä teosten sisältö ja muoto selkiytyvät, kehittyvät yhtenäisemmiksi yksittäin tehtäviin teoksiin verrattuna.
Mitä sinulla on nyt meneillään?
Tänä vuonna olen osallistunut Salon Taiteilijaseuran 50-vuotisjuhlanäyttelyyn ja vireillä on useita näyttelyhakuja. Kesällä olen keskittynyt taiteen tekemiseen, syksyllä alkaa opetustyö. Kuvataideopettajana toimiminen, aktiivinen näyttelytoiminta, taiteesta kirjoittaminen, nykytaiteen kentän seuraaminen ja paikallisessa taiteilijaseurassa toimiminen ovat minulle luontevimpia tapoja kehitellä ideoita ja ylläpitää taiteilijaidentiteettiä. Teoksiani on esillä Salon Taidelainaamo Bizarressa.
Linkkejä:
Hannan kotisivu
Kulttuuriuutinen 