Taidetta heikompien puolesta

Sympaattinen ja monipuolinen taiteilija Wilma-Emilia Kuosa sekä Viisi kysymystä.

 

Kuka olet?

Olen helsinkiläinen jazztanssitaiteilija, joka toimii koreografina, tanssijana ja pedagogina. Teen monitaiteellisia teoksia, joita kutsun tanssikonserteiksi. Niissä musiikki ja tanssi luodaan toisilleen ja esitetään livenä. Käsikirjoitan, koreografioin ja ohjaan itse teos-konseptini. Kolmannen teokseni käsikirjoituksen olen työstänyt runokokoelmaksi asti. Näyttää siltä, että TITAANISYDÄMENANATOMIA-kirja ilmestyy ennen tanssikonserttia.

Toimin freelance-koreografina sekä Ranskassa, että Suomessa ja uusin aluevaltaukseni on drag-taide. Teen parhaillaan jazztanssiin syventäviä maisterinopintoja Nizzassa ensimmäistä vuotta. Tasapainotan tätä kaikkea Flow Yogalla, jota olen opettanut näihin kysymyksiin vastatessa tasan vuoden molemmissa kotimaissani. Tällä hetkellä olen hurahtanut chakrojen avaamiseen, joka yhdistyy ihanasti päivittäisessä puistojoogassa kesän kunniaksi!

 

BAD GIRLS

 

Miten kuvailet taidettasi?

Koen olevani ennen kaikkea tarinankertoja ja kaikessa taiteessani haluan nostaa esille tabuja ja puhua heikompien puolesta. Purkaa niitä solmuja, jotka eivät ole tarpeeksi raflaavia ylittämään uutiskynnystä mutta viiltävät olemassa olollaan kokijaansa pimeydellään. Laiminlyöty-tanssikonsertti on esikoisteokseni, jonka toteutimme yhteistyössä säveltäjä-vibrafonisti Arttu Takalon ja Nuorten Kriisipisteen kanssa. Teoksessa toimme altavastaajan asemasta kärsivien nuorten omat tarinat päivänvaloon jazztanssin ja vibrafoni-musiikin sekä valotaiteen avulla.

Tanssitaiteilijan identiteettini perustuu jazztanssin dynaamisiin juuriin, joista ammennan liikekieleni. Minulla on intohimoinen suhde musiikkiin ja kaiken liikkeeni ytimenä sykkii aina rytmi. Jazz&Dance-konsepti on täydellinen leikkikenttä etsiä ja kokea live jazzin ja tanssin hurmio. Improvisaatioklubi haastaa kehot ja instrumentit joraamaan täysillä yhdessä.

Taiteeni on syleilevää, kantaaottavaa ja teen sitä koko sydämelläni. Haluan nostaa esiin tarinoita inhimillisyydestä ja haavoittuvaisuudesta hellien niitä puolia, jotka erottavat meidät koneista. Rakastan arkirealismin pukemista rappioromantiikaksi. Tässä pärjäämis/matrix-yhteiskunnassa liputetaan liian usein ylisuorittamisen ja loputtoman saavuttamisen puolesta. Työskennellessäni ryhmien kanssa haluan aina muistuttaa, ettemme ole saaria. Vain yhdessä tehden voimme saavuttaa kommunikaation ja vain kommunikoimalla voi tulla kuulluksi.

 

 

Mistä inspiroidut?

Minua inspiroi loputtomasti erilaiset ihmiskohtalot ja toisessa teoksessani käsittelenkin tarinoita naisten paikasta tänä päivänä ihmisoikeuksilla peilaten. Hamstraan elämäkertoja ja dokumentteja. Olen musadiggari ja käyn viikoittain kuuntelemassa livemusaa. Live jazz on elintärkeää, sillä sen pulsaatio vie suoraan jazztanssin ytimeen. Vaikka istuisin vain kuuntelemassa konserttia, mieleni tanssii aina. Juuri näin sai Jazz&Dance-konsepti syntynsä! Olin myymässä lippuja KokoTeatterilla, kun siellä oli jazz-ilta ja aulassa tuli kylmä, niin päätin antautua musiikin vietäväksi. Kun eka setti loppui havahduin aplodeihin – ihmisiä oli kerääntynyt tuulikaapin ympärille tarkkailemaan vapautumistani. Tämän jälkeen vakuutin jazzmuusikot oivalluksestani. Parasta on mennä kokemaan bändi tai esitys, josta ei ole koskaan aikaisemmin kuullut mitään. On rikastuttavaa kutsua uusi tuttavuus suoraan sydämeen ilman ennakkoluulon verhoja.

Dragissä minua kiehtoo ilmaisun vapaus – käytössä on kaikki sateenkaaren värit tarinankerrontaan. Koen, että dragin kautta on mahdollista avata raskaita aiheita, ilman että esitys itse muuttuu painavaksi. Tanssikonserteissani koetan löytää samaa ilmavuutta tarinoiden kerrontaan taidemuotoja yhdistellen ja niiden ilmaisuvoimaa tutkien.

 

 

Mistä haaveilet?

Haaveilen kansainvälisestä urasta jazztanssin tekijänä, maailmassa jossa fuusio on syönyt marginaali-taidemuotojen identiteetin. Jazztanssilla on vahva oma identiteetti, jota täytyy vaalia, jottei tanssikulttuuri pääse köyhtymään. Jazztanssi on dynaamisuudessaan ainutlaatuinen, eikä vastaa mitään toista tanssitekniikkaa. Pedagogin näkökulmasta jazztanssi on yhtä kurinalaista kuin baletti, vaikka sitä lähestytään primitiivisesti rytmiikasta ammentaen. Jazztanssijana koen liikkeen tulkinnan tapahtuvan impulsiivisesti vaiston kautta etsien animaalisuutta. Koreografin näkökulmasta jazztanssi taas antaa kaikki tarvittavat työkalut tarinankerrontaan rikkaan liikekielensä, repertuaarinsa ja historiansa ansiosta.

 

Mitä sinulla on nyt meneillään? 

Minulla on suuri ilo vihdoin julkistaa toisen teokseni Geisha-tanssikonsertin ensi-ilta osana Kanneltalon syksyn ohjelmistoa. Avaamme Geisha Photo Exhibition-valokuvanäyttelyn naisten aseman puolesta jo 25.7. Geisha-tanssikonsertti sijoittuu valokuvanäyttelyn sisälle ja sen ensi-ilta on 5.9.2018. Muut esitykset ovat 7.-8.9. Geisha-tanssikonsertissa yhdistyy viisi eri taidemuodon voimaannuttamaan kokijansa feminiinisyydestä. Laulaja-säveltäjä Emma Salokoski antaa teoksessa äänensä naisten aseman puolesta. Hän säveltää teoksen äänimaailman käyttäen instrumenttina vain omaa ääntään.

Loppukesästä kuvataan Muistojeni Kahvila-elokuva, jossa toimin koreografina. Elokuusta syksyyn pidän tiiviskursseja ja vierailen koreografina tanssikouluissa ympäri Suomea. Ensi talven vietän Nizzassa jazztanssipedagogiaan erikoistuen ja valmistellen Geisha-tanssikonsertin ensi-iltaa Ranskassa helmikuussa.

Työn alla on jo kolmannen tanssikonsertti-teokseni työstö, joka pohjautuu esikoisrunokokoelmaani TITAANISYDÄMENANATOMIA.

 

 

www.wilma-emiliakuosa.com

www.instagram.com/wilma_emilia_kuosa/

FB @wilmaemiliakuosa.com
#DANCEYOURHEARTOUTSESSIONS

Kuvat: Jean-Claude Néron


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s