Runoilija Marjo Isopahkala

Puhuimme runoudesta. Ystäväni näytti kirjan, mihin oli kerätty suomalaisten runoilijoiden tekstejä. Selailin kirjaa, ja muistin Suomen Turun runouden mekkana, missä kustannusyhtiö Sammakon kirjakaupasta löytyi runoudesta kiinnostuneelle tyydytystä. Muistin Marjo Isopahkalan ja Mika Terhon runokirjan Intohimon hullu huhtikuu, mikä raastavuudellaan, ronskiudellaan ja rehellisyydellään koukutti minut. Minun täytyi tuolloin ottaa selvää runoilijoiden muusta tuotannosta. Marjolta ilmestyivät vielä teokset Kurpitsavaunut (2002) ja Kumisaapasrakkaus (2006), jonka jälkeen oli hiljaista. Ei mitään kuulunut.

Mitä Marjolle mahtaa kuulua?

 

Mitä olet tehnyt vuoden 2006 jälkeen, kun runokirjasi Kumisaapasrakkaus julkaistiin?

Pari kuukautta ennen Kumisaapasrakkauden julkaisua muutimme mieheni kanssa Turusta Nousiaisiin Laihoisten kylään asumaan ja remontoimaan vanhaa maataloa. Sitä ollaan tehty tähän asti ja vieläkin hommia riittää. Päätalo eli varsinainen remonttikohde on kohta satavuotias ja nimeltään Iso-Lotti, lisäksi on toinen talo 1850-luvulta, sen joku on joskus jostain syystä nimennyt Riitamäeksi. Tiluksiin kuuluu lisäksi navetta, kanala ja riihi sekä pieni peltoläntti ja metsäkaistale. Kaikki paikat olivat muutettaessa aika repsallaan.

Tarkoitus oli asua Riitamäessä ”jonkin aikaa”, kunnes saataisiin remontti tehtyä. Siinä meni lopulta 7 vuotta. Taloon ei tule vettä eli kaikki vesi piti kantaa kanistereissa eikä ollut vessaa, lämmitys tapahtui saunan kautta (puolisavusaunan tyyppinen), siellä myös peseydyttiin ja pestiin tiskit, mikä tarkoitti tiskaamista nakuna koska oli kuumat oltavat. Keitinvedet ja kahvinjämät sun muut piti käydä viskaamassa pihalle. Talvisin lattiat vuorattiin parilla mattokerroksella. Sähkö sinne sentään oli vedetty, mitä nyt sulake pamahteli suht usein.

Tuo aika oli minulle raskasta, epätoivoista, pimeää. Voi kuulostaa nostalgiselta ja idylliseltä asua vanhaan  tyyliin perusasioiden äärellä mutta aika pian siitä saa tarpeekseen kun loppua ei näy. Pariin vuoteen en pystynyt kirjoittamaan mitään.  Lisäksi remonttihommat veivät vähäisetkin voimat: olemme tehneet itse kaiken mihin olemme pystyneet ja opetelleet lisää taitoja, työmiehiä on tietenkin tarvittu myös, mutta sepäs maksaa.  Välillä rahat on loppuneet ja hommat seisseet.

Iso-Lotti vuonna 2006

Näinä vuosina olen saanut aikaiseksi ehkä 2/3 runokokoelmasta. Olen innoissani näiden uusien runojen maailmasta ja tyylistä, pyörittelen päässäni tekstejä, mutta välttelen niiden laittamista paperille. Olen alkanut pelätä kirjoittamista, sen minussa aikaansaamia tuntemuksia. Epäonnistumisia on varmaankin kaikkien vaikea kestää mutta minä en näköjään kestä myöskään onnistumisia, menen ylikierroksille, tuntuu että en pysy nahkani sisällä. On vaikea rauhoittua siitä.

Minulla diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö vuonna 2001. Olin tuolloin sairastanut jo kahdeksan vuotta masennusta ja ahdistusta ja ylipäätään outoa hankalaa oloa, eikä mikään auttanut. Sinnittelin yliopistossa 6 vuotta ja kovalla työllä pääsin graduvaiheeseen asti, mutta sitten aloin kadottaa sanojen merkitykset, näin vain kirjaimia.  En jaksanut enää. Tuolloin aloin yllätyksekseni kirjoittaa. Ensimmäisen hypomanian jälkeen saatiin tehtyä oikea diagnoosi, mutta toimivan lääkityksen löytäminen kesti vielä melkein 10 vuotta.  Olen tyyppiä 2 eli kärsin ennen kaikkea syvistä ja itsetuhoisista, hetkittäin psykoottisistakin masennuksista, mutta tarvitsen myös tasoittavaa lääkitystä. Terapiassa kävin 15 vuotta, ilman sitä en olisi hengissä. Kuulostaa hirveän dramaattiselta, mutta sitäpä se elämä olikin.

Nyt en ole sairastunut moneen vuoteen. Huonoja kausia tietenkin on, mutta olen oppinut paremmin erottamaan mikä milloinkin on totta ja mikä sairauteni sanomaa, ja mikä puolestaan johtuu persoonallisuudestani joka osaa olla itselleni hyvin ankara. Näiden ymmärtämisen kautta saan vointini paremmin hallintaan ennen kuin olen liian syvällä. Kerron tässä sairaudestani  koska nimenomaan siitä toipuminen on suuri syy kirjoittamisen välttelyyni. Olen jokaisen kirjan julkaisemisen jälkeen joutunut sairaalaan. Paljonhan olin aikoinaan sairaalassa muutenkin, mutta kirjan julkaisu on ollut yksi selvästi erotettava tekijä. Intohimon hullu huhtikuun  julkaisua edeltävä aika oli raastavaa ja itse julkaisutilaisuus kamala, siitä alkoi hypomania ja todella omituisen käyttäytymisen sekavat ajat. Kurpitsavaunujen julkaisemisesta tultuani hakkasin päätäni seinään, revin hiuksiani, seinien tapetit tanssivat, itkin ja huusin. Ja illaksi piti saada itsensä kuntoon toista esiintymistä varten. Kumisaapasrakkauden  julkaisutilaisuudessa luin yleisön edessä runojani ja yhtäkkiä en ymmärtänyt sanoja. En tiennyt lausuinko ne oikein – tai että lausuinko niitä edes ääneen. Ilmeisesti kyllä, koska miestäni lukuun ottamatta yleisö ei näyttänyt huomaavan tapahtumaa. Niin ainakin luulen. Tämän jälkeen olin sairaalassa 2 kuukautta.

Ennen minulla ei ollut hirveästi menetettävää,  elämä oli jatkuvaa heittelyä muutenkin.  Nyt tiedän että minun on mahdollista olla paremmassa kunnossa ja haluan pysyä siinä. Minulla on mies jota rakastan, olen rakastanut jo 14 vuotta.  Meillä on kaksi koiraa ja kaksi kissaa, mahtavia tyyppejä, meidän lapsukaisia. Niiden nimet on Miska & Veera ja Milli & Vallu. Nimet on valittu sillä perusteella että niillä on hyvä lepertää mutta myös tarpeeksi napakat komentamiseen (varsinkin Vallu-kissa harrastaa riehumista). Kotimme on täynnä värejä jotka antavat minulle energiaa, tuntuu että aivoni oikein syövät niitä. Kotimme on turvapaikkani. Haluan että tämä kaikki pysyy.

 

 

Miten kuvailet taidettasi?

En ole hirveän innostunut analysoimaan runojani, en katso niitä sitä kautta. Jätän homman mieluiten muille.  Ilmaisu ”taiteeni” kuulostaa myös kamalan vakavalta ja suurelta. Totta kai arvostan sitä mitä olen saanut aikaiseksi, ja siellä on monia runoja jotka ovat mielestäni oikeinkin hyviä – joskus ihmettelen että olenko minä oikeasti osannut kirjoittaa nuo. En kuitenkaan yleisesti ottaen ota itseäni ja tekemisiäni niin haudanvakavasti, mikä ei siis tarkoita vähättelyä. Minä kirjoitan mitä kirjoitan miten kirjoitan ja muut saavat vapaasti tehdä toisin, omalla tavallaan. Maailmaan mahtuu.

 

Mistä inspiroidut?

Inspiroidun näistä vanhoista taloista, pihapiiristä, ihmisistä jotka ovat eläneet täällä ennen meitä. Tällä paikalla on asuttu jo kauan ennen tätä rakennuskantaa, ja tunnen olevani osa sitä jatkumoa. Uudet runoni pyörivät näissä kuvioissa, niissä ei niinkään kuvailla paikkoja mutta ne ovat läsnä. Päähenkilö on kovasti itseni oloinen nainen, kuinkas ollakaan. Hänen luonaan vierailee sekalaista porukkaa, mm.  Saatana, kauniskaluinen mies ja erinäisiä eläimiä.  Joskus päästä kasvaa juolaa, maasta tukkaa, vintillä riehuu riivaaja, joku viheltää Uralin pihlajaa. Joskus paneskellaan niin että talo alkaa hengittää.

Kirjoitin monta vuotta sitten runon jossa Saatana tulee saunomaan, asuttiin silloin vielä Riitamäessä. Saunahan oli sen talon sydän, mutta ei mitenkään kaunis, aika synkkä ja pimeä. Ihan Saatanan makuun.  Pari vuotta myöhemmin purimme mieheni kanssa talon eteisestä kaksi pientä jälkikäteen tehtyä väliseinää. Eteistilassa oli ovi tupaan ja sivuilla ovet joista toisesta pääsi vintille ja toisesta saunaan. Meistä  tässä ei ollut mitään järkeä, tila oli ahdas ja seinät huonosti tehty. Purettaessa seinistä löytyi vanhoja työkalujen teriä, mm. viikate ja saha, ja kynnyksistä kolikoita. Meni taas pari vuotta ja satuin lukemaan että näillä keinoin, piilottamalla juuri kynnyksiin ja oviaukkoihin teräaseita, on estetty pahuuden tulevan taloon. Ilmankos minulla oli tullut Saatana mieleen.

Toinen esimerkki tämän paikan inspiroivuudesta liittyy lattian läpi putoamiseen. Olin navetan ylisillä etsimässä heinäseipäitä, muut paikat olin jo kolunnut. Tilaa ei ole tarkoitettu liikkumiseen joten kävelin siellä todella varovaisesti. Heinäseipäitä ei löytynyt ja tulin alas tikkaita pitkin, jälleen varovaisesti koska ne ovat jo aika lahot. Otin navetan lattialla pari askelta ja yhtäkkiä toinen jalka meni lattian läpi reittä myöten, toisen sain jotenkuten pidettyä putoamasta. Jalka lillui jossakin nesteessä, kumisaapas hörppäsi, pohja ei tullut vastaan. Olin niin järkyttynyt etten edes kiroillut, mitä muuten harrastan reippaasti tohellusteni yhteydessä. Maailmani oli heilahtanut. Olin usein masennuksissani tipahtanut siihen mustaan aukkoon, mutta nyt se tapahtui ihan konkreettisesti. Sen täytyi olla Tuonelan virta, totta kai: olinhan jo aiemmin visualisoinut yhteen runooni navetan Helvetin pajaksi. Paikkojen keskinäinen sijainti ehkä epälooginen mutta eipä haittaa. Myöhemmin selvisi  että kyseessä oli monttu johon lehmien paskat oli muinoin lapioitu, sen päälle sitten rakennettu lattia, ja monttu täyttynyt vedellä. Minulle se pysyy silti virtana.

 

Mistä haaveilet?

Haaveilen eniten siitä että voittaisin pelkoni  ja saisin sen runokirjan tehtyä.  Ja tietenkin että siitä tulisi hyvä. Niin hyvä että ei haittaisi jos se olisi viimeiseni. Nämä vuodet olen kärvistellyt sen asian kanssa että jos yllättäen kuolisin niin uudet runoni jäisivät tietämättömiin ja tuotanto kesken.  Mutta mitä jos olen palanut liian monta kertaa, jos aivoni ovat kärventyneet liikaa: mitä jos kirjoittamani ja kirjoittamatta olevat runoni ovatkin ihan sontaa? Mitä jos en enää näe mikä on oikeasti hyvää? Pitkä julkaisutauko ei paranna tätä huolta.  Haluaisin vielä myös esiintyä, vaikka olenkin armoton jännittäjä. Tuntuu että minulla on kuitenkin  annettavaa, sanottavaa, uskon että on ihmisiä jotka kokevat runoissa käsittelemäni asiat tärkeiksi. Mahdollisen yhteyden kokeminen yleisön kanssa on kaiken jännittämisen arvoista.

Toinen haaveeni on että minusta olisi vielä jotain hyötyä tässä maailmassa. En tiedä mitä se olisi ja miten toteutuisi, mutta jotain. Elämäni pyörii noiden elukoiden ympärillä, miehen työaikojen (kolmivuorotyö) ja vuodenaikojen mukaan. Talvisin teen käsitöitä, kudon sukkia, virkkaan vilttejä ja viime syksystä asti olen ommellut vaatteita koska kauppojen tarjonta on niin tylsää. Olen opetellut kaiken  itse ja kehittynyt taitavaksi. Annan itselleni luvan olla tästä ylpeä.  Käsitöiden tekeminen rauhoittaa minua, se on niitä harvoja hetkiä kun päässäni jatkuvasti käyvä pulina vaikenee (hieman huvitti kun joitakin vuosia sitten luin että aikoinaan hysteerisille naisille oli suositeltu juuri käsitöiden tekemistä). Kesäisin sitten rempataan milloin mitäkin ja teen paljon pihatöitä. Laskeskelin juuri että olen näinä vuosina rakentanut 15 kukkapenkkiä ja lisää on taas suunnitelmissa  – yhdenlaista hulluutta se on tämäkin. Nämä tekemiseni eivät kuitenkaan ihan riitä nelikymppisen naisen elämäksi. Vaikka ehdottomasti tarvitsen ja haluan kiireetöntä aikaa ja yksinoloa, niin jatkuva rauha tekee yksinäiseksi. Turhaksi. Haluaisin olla tarpeellinen muullakin tavalla kuin lähipiirin villasukkien tuottajana.

 

Mitä nyt on meneillään?

Nyt on kesä aluillaan ja se tarkoittaa että on/off –elämässäni alkaa se käynnissäoloaika.  Navetan eteläpäädyn laudoitus pitää uusia. Kuistin ikkunat ovat vielä alkuperäisessä kunnossa, ne täytyy kunnostaa ennen kuin ruudut tippuvat. Maakellarin käynti on kesken. Pihalaatoituksia pitää jatkaa. Sisällä puulattiat täytyy hioa ja maalata uudelleen – maalasin ne aikoinaan viiteen kertaan, mutta koirien kynnet ovat raapineet pinnat niin että jää tikkuja varpaisiin. Siinäpäs tuli jo moneen kertaan ”pitää” ja ”täytyy” . Olen jo etukäteen stressaantunut; miten sitä jaksaa ja ehtii kaiken ennen kuin tulee syksy. Mutta niitä perhanan kukkapenkkejä ainakin teen lisää.

 

 


4 thoughts on “Runoilija Marjo Isopahkala

  1. Kiitos haastattelijalle ja Marjolle! Löysin Isopahkalan tuotantoa juuri tänä kesänä ja onneksi löysinkin. Vapauttavaa ja koskettavaa tekstiä. Marjo, jos luet tämän, niin lisää videoteoksia, pyydän! Iisalmi on ihan mieletön! ❤

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s