Jazzin syvintä olemusta etsimässä

Kari Peitsamo pohti 70-luvun lopulla jatsin syvintä olemusta. Kun oikein mietin omaa käsitystäni jazz-musiikista, se oli hyvin sekava ja epäselvä. Peitsamolta ei saanut apuja asian hahmottamiseen, mutta mainstreamia jazz ei taida olla, koska kaupallisilta musiikkikanavilta ei yleensä sitä kuulu. Ainakaan niiltä kanavilta, mitä itse saatan kuunnella. Olisiko se korkeakulttuuria? Lähdin April Jazzeille avoimin mielin.

Kävin ensimmäistä kertaa livenä tutustumassa jazz-musiikkityyliin Espoossa, ja kyseisen genren käsite meni itselläni uusiksi. Kun avauspäivän iltana kuulin Lauri Porran Flyover Ensembleä, oli hämilläni kahdesta syystä. Miten tällaista progetyylistä musiikkia soitetaan April Jazzeilla? Porran bändistä mieleeni tuli vanhat ELP:n esiintymiset, missä Keith Emersonin roolin otti tässä kitaristi Mikko Kosonen. Bändiesittelyssä mainittiin sen soittavan uutta musiikkiaan, joka vaikutti olevan matka maailman ympäri monine vivahteineen. Se toinen hämmentävä tekijä oli visuaalinen all inclusive matkan tekeminen bändin kanssa. Aisteja hellittiin.

Lauri Porra Flyover ensemblen keikka oli visuaalinen

 

Hollantilainen Tin Men & the Telephone osallisti ja yhdisti maailmanparannuksen ja musiikinteon. Trion lahjakkuuden huomasi siinä, kuinka he pystyivät nappaamaan rytmistä kiinni, ja katsojien tekemä musiikki sulautui bändin soittoon, tai toisinpäin. Tällainen interaktiivinen esitys on positiivisuudessaan hyvä poikkeus keikkojen perusideassa, missä yleisö kuuntelee mitä bändi tekee. Trio haki yleisöstä melkein kaikki impulssit musiikkiin. Katsojat osallistuivat aktiivisesti biisien tekoon, mitä hetken ehdin aluksi epäillä. Viihdyttävää.

Tin Men & the Telephone

 

Perjantai-illan ensimmäinen esiintyjä, ranskalainen trio In love with, sekoitti ajatukseni. Mihin olinkaan tullut? Tuijotan kuin transsissa heidän millintarkkaa yhteistyötään, ja yllätyn koko ajan uudestaan. Rytminvaihdot, kolmen soittimen yhteensovittaminen oli kuin pyörremyrsky tai poppamiesten kilpailu. Rumpali Sylvain Darrifourcq spiikkasi, että nyt kuullaan epätavallinen rakkaustarina. Epätavallisuudessa ainakin liikuttiin, ja pelkästään hyvässä merkityksessä. Ikimuistoinen ilta.

Yhdysvaltalainen Ambrose Akinmusire bändeineen esitti konservatiivisinta, tai oikeastaan tutuinta jazzia minun korvilleni. Down Beat -lehden lukijat ovat äänestäneet Akinmuserin parhaaksi puhaltajaksi useana vuonna. Odotukseni olivat korkealla, joten hänen pehmeä ja melankolinen soitto oli siitä syystä jopa hieman pettymys. Esiintyjässä ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta festivaali oli jo yllättänyt minut, ja odotin taas jotain erityistä.

Raoul Björkenheim ystävineen konsertoi lauantaina EMMAssa. Yleisö oli löytänyt hyvin paikalle, koska EMMAn edustaja, Reetta Kalajo, kertoi yleisön tuplaantuneen odotuksiin nähden. Hyväntuulinen bändi aloitti Sielun veljet -tyylisen mylvinnän säestämällä sisääntulolla ja hauskat tempaukset, kuten pöytätennispallojen lyöminen yleisön joukkoon, toivat show-meininkiä. Sähkökitara, puhaltimet ja rummut olivat taas omanlaisensa combo. Musiikki soljui mukavasti ja aistin erityisesti yleisön ja bändin konkreettisen hyvän vuorovaikutuksen ja ilmapiirin. Björkenheim on esillä myös EMMAn No Ordinary Moments -näyttelyssä, johon maestro on säveltänyt taideteoksen.

Raoul Björkenheim ystävineen

 

Festivaaleilla kuulin bändejä, mitkä kaikki olivat erilaisia, ja se olikin yhdistävä tekijä. Olin aiemmin pistänyt merkille, että Pori Jazzeilla esiintyy jatkuvasti maailmanluokan artisteja, joita en ole mieltänyt jazzmuusikoiksi. Jazz rikkoo normeja sekä musiikissa että festivaalikäytännöissä. En voisi kuvitella metallifestivaaleille esiintyjäksi kotimaista pop-artistia, mutta jazzfestivaaleilla kaikki on mahdollista. Onko jazzkansa monipuolisempaa ja suvaitsevampaa muuhun musiikkiperheeseen nähden?

Kulttuuriuutinen koki April Jazzeilla musiikkityylin yllätyksellisyyden, monipuolisuuden ja keikkojen rennon, pönötyksettömän luonteen. Ei numeroituja istumapaikkoja, joten ihmiset liikkuivat, jonottivat juomia ja puheensorinaakin kuului. Kuin olisi tullut tunnelmalliseen kahvilaan, eikä niinkään Jazzfestivaaleille. No mikä se jatsin syvin olemus on? Ei se vielä auennut, ja jotta siihen voisi päästä syvemmälle, vaatii se maallikolle paljon enemmän kuin yhden April Jazzin. Mutta siitä on hyvä aloittaa.

Juttukuvat: Olivia Auvinen

 

 

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s