Saan sovittua tapaamisen toimittaja, muusikko, kirjailija ja kansansivistäjä Perttu Häkkisen kanssa itähelsinkiläisen ostoskeskuksen ravintolaan. Olen täpinöissäni kuunnellut Häkkisen ohjelmaa Yle Puheessa, koska hänen vieraansa ovat aina jollakin tavalla mielenkiintoisia. Keskustelun aiheina on ollut mm. salaliitot, naisten väkivalta, esoterian vaikutus suomalaiseen kulttuuriin, zoofilia ja toimittajalle selvästi rakas Itä-Helsinki. Kulttuurikurkoa kiinnostaa aiheet, joista harvoin keskustellaan ilman asenteellisuutta. Toimittaja päästää vieraat ääneen ilman, että haluaa näpäyttää heitä tai kyseenalaistaa heidän maailmankatsomuksensa.
Astun saluunaan ja eteeni tupsahtaa herra, joka on ehtinyt jo kumota muutaman lasillisen. Astumme viilenevään iltaan, ravintolan terassille, ja uskon, että pieni myötäinen vaikuttaa keskusteluun positiivisesti.
Perttu Häkkinen, mistä tulee ideat ohjelmasi aiheisiin?
Se on henkilökohtaista kiinnostusta kyseisiin asioihin.
Toisin sanoen, minkä vuoksi juuri tietyt ihmiset valikoituvat haastateltaviksi?
Muksuna minua kiinnosti folklore, urbaanit legendat, huhupuheet ja epämääräiset jutut. Muut pelasivat pesäpalloa, minä kartutin tietoa. Astrologit sanoisivat, että kaksoset ovat turhan tiedon kerääjiä. Turhan tiedon kerääminen osoittautui kuitenkin hyödylliseksi, koska pystyin sitä myöhemmin hyödyntämään.
Suomalaisessa ja länsimaalaisissa yhteiskunnissa todellisuus on sopimus. Jotkut sovitut asiat ovat totta ja toiset eivät. Minua kiehtoo ihmiset, jotka ovat tietyllä tavalla napit vastakkain valtavirran todellisuuden kanssa. Siinä on jonkinlaista tenhoa. Haluan maallikkona kysyä ihmisiltä heidän todellisuudestaan.
Annat omalaatuisille ihmisille äänen, ilman asenteellisuutta. Miten Yle kiinnostui tästä formaatista?
Ylen Riku Saaranluoma kehotti tekemään radioon puheohjelmaa. Hän oli minulle tuttu YleX:n ajalta. Tuohon aikaan oli valloillaan kulttuuritrendi, missä suomalaisten miesten oli sallittua näyttää tunteitaan. Mutta eihän se kestänyt kuin pari vuotta…
Syntyi keskusteluohjelma suomalainen mies, jota tehtiinkin nelisenkymmentä jaksoa. Kysyin suoria kysymyksiä vierailta, sellaisia mitä harvoin kysytään edes ystäviltä. Tai oikeastaan joitakin kysymyksiä on helpompi esittää haastateltavalle kuin ystävälle. Tämän jälkeen Riku ehdotti, että olisi aika tehdä jotain muuta. Ei sen vuoksi, etteikö olisi ohjelmasta pitänyt. Sanoin että ok, kunhan saan vapaat kädet sen tekemiseen.
Pohdin lähestymistapaa, joka pyrkii asioiden katsomiseen kiihkottomasti, ns. sovittelujournalismia. Saisiko siitä enemmän kuin ns. polarisoivasta journalismista? Kyllähän kysymme edelleen ikäviä kysymyksiä, mutta kaikki käsitellään samalla tavalla, kiihkottomasti. Mutta kuitenkin jollain tavalla pidän ketunhännän kainalossa.
Millaista palautetta saat ohjelmastasi?
Laidasta laitaan. Välillä tulee sellaista, missä todetaan, että minut pitäisi savustaa vittuun tuolta kanavalta. Negatiivista palautetta tulee oikeastaan kaikilta kansanryhmiltä. Ehkä jopa pienen negatiivisen kampanjan sai aikaa jakso, missä pirkanmaalainen perheenäiti oli rakkaussuhteesta perheen pystykorvan kanssa. Siitä oltiin kovasti järkyttyneitä, ja siitä vietiin palautetta ulkomaidenkin medioille.
Tuleeko positiivista palautetta?
Pääasiassa palaute on positiivista. Jokainen palaute käydään läpi, ja vain noin kymmenesosa palautteista on negatiivisia. Ehkä tämä johtuu siitä, ettei meillä ole tietynlaista mallia mitä mieltä ihmisten pitäisi asioista olla, jonka kuulijat huomaisivat. Kun itse kuuntelen ohjelmaa, jossa juontajalla on ennakkoasenne tai mielipide, niin se alkaa helposti ärsyttämään. En halua sellaista lähestymistapaa.
Ihminenhän on hyvin perso myönteiselle palautteelle. Se on myönteisen palautteen riski, koska se voi alkaa muokata ihmisen käyttäytymistä. Jopa tiedostamatta.
Onko ohjelmiasi yritetty sensuroida?
Minkäänlaista sensuuria en ole kohdannut. Jos mietitään millaisia ihmisiä en ohjelmaan kutsu, niin esim. tapauksia missä on oikeusprosessi kesken. Tai ihmisiä jotka ovat vahingoittaneet lapsia. Mutta mielipiteiden takia sensuuria ei ole ollut. Hyvään makuun liittyvät rajat ovat tietysti venyviä.
Yritän myös pitää myös poliittisen juonittelun poissa ohjelmasta. Olemme Panu Hietanevan kanssa tehneet ohjelmia propagandasta ja mieleen vaikuttamisesta, psykologisista tekniikoista. Yhteiskunta ehdollistaa ja antaa ohjeistusta, mikä on toki yhteiskunnan tehtävä, jotta pakka pysyisi kasassa, mutta haluamme että ihmiset tiedostaisivat heihin kohdistuvan manipuloinnin.
Jos taivas olisi rajana, niin kenet kutsuisit keskusteluohjelmaasi?
Olen useamminkin yrittänyt ottaa yhteyttä kuolleisiin. Eräässä lähetyksessä koitin tavoittaa Viikinki Halmetta, mutta se ei onnistunut hirveän hyvin… Toki yhteyden saamisen tuonpuoleiseen olisi ultimaattinen juttu. Mutta elävistä minua ei oikeastaan kiinnosta haastatella julkisuuden ihmisiä. Heistä on aika mahdotonta saada mitään uutta irti. Olen kuullut todella kiehtovia juttuja yksinäisiltä, Kainuun korpimailla tupakansavuisissa rintamamiestaloissa asuvilta ihmisiltä. Et ikinä voi tietää mistä se hyvä ohjelma tulee.
Sinulta on juuri julkaistu kirja Hukkuminen, mikä kertoo vuonna 2001 tapahtuneesta murhasta. Millaisia reaktioita kirja on herättänyt?
Kirja ei kerro pelkästään alamaailman välienselvittelystä huumerikollisten keskuudessa, vaan myös poliisista ja syyttäjistä heidän omilla nimillään. Se on luetettu monilla lakimiehillä, sekä oikeus- rikostoimittajilla. Tapaus on älytön. Hovioikeus langettaa tuomion, vaikka todisteet kertovat jotain ihan muuta, ja kihlakunnan syyttäjä torppaa valitusyritykset ilman perusteluita.
Keskustelumme aikana pöydässä on käynyt vierailijoita, joista jotkut viihtyivät pitempäänkin, ja osallistuivat hedelmälliseen keskusteluun. Kirja aiheuttaa paljon erilaisia mielipiteitä ravintolan terassilla. Pikkuhiljaa jutut pöydässä alkavat soljua eri suuntiin ja välillä jokainen kertoo omaa tarinaansa, samaan aikaan. Jääpalojen kilinä siiderilaseissa kuuluu yhä useammin kun lasia nostetaan huulille. Välillä juttujen kulkua halutaan muuttaa ohjaamalla niitä kauniisti ihan eri suuntaan.
Olet ollut mukana mm. Imatran voima -bändissä. Teetkö vielä musiikkia?
En ole tosiasiallisesti ollut mikään muusikko. 90-luvulla täällä idässä oli paljon tee se itse -kulttuuria, missä c-kasetteja kierrätettiin, ja paikallisessa Olohuoneessa järjestettiin keikkoja. Musiikilla ei pyritty, ainakaan omalta osaltani, mihinkään kovin vakavaan. Ihmisellä pitää olla ilon ja nautinnon lähteitä, mikä tekee elämästä siedettävää ja merkityksellistä.
Ehkä se mitä haluaisin vielä opetella, tai olla parempi, on rituaalimagia. Kaikki mikä on näkymätöntä kiinnostaa.
Millaisia esoteerisiä asioita harjoitat?
Klassinen magia lähtee siitä, että objektiivinen ulkoinen todellisuus ja sisäinen subjektiivinen todellisuus ovat sama asia. Meditaatio muuttaa tietoisuutta. Tietoisuuden aktiivinen muuttaminen on haasteellista. Ajattele pitäväsi suljettujen silmiesi edessä punaista kolmiota 15 minuuttia päivittäin. Ensimmäiset kaksi viikkoa voi olla erittäin vaikeaa. Harjoitukset ovat saaneet minut keskittymään paremmin asioihin. Mieli on lihas, sitä pitää treenata, jotta se voi kehittyä. Ja pelkästään teoretisoimalla ei voi kehittyä. Eli lukemalla kokkauksesta et tule kokiksi, vaan on tehtävä jotain konkreettista.
Magiasta kehittyy myös pitkä ja mielenkiintoinen keskustelu, jossa kaiken mielipiteiden keskellä on välillä vaikea havaita punaista lankaa. Mutta jälleen, mielenkiintoinen aihe vie keskustelun lämminhenkisesti uusille urille, joka jatkuu iltamyöhään. Kulttuurikurko joutuu poistumaan pimenevään yöhön.
Kuvat: Perttu Häkkinen
Artikkelikuva: Yle Areena Podcast
Kulttuuriuutinen 