Rakkautta ja Anarkiaa –elokuvafestari, ja varsinkin Asian Cuts-teema, on tarjonnut vuosien varrella Kulttuurikurkolle väkivaltaisia elokuvia. Nämä elokuvat ovat olleet minulle pakkomielle aina kyseisen festarin ajan, ja niistä olen jollain kierolla tavalla nauttinut. En kuitenkaan tarkoita Samurai-elokuvia, vaan nykyaikaan liittyviä Yakuza-elokuvia tai vastaavia gangsterijuttuja. Varsinkin Korea-Japani –akselilta tulevissa elokuvissa riittää maskuliinisuutta, järjestäytynyttä rikollisuutta ja vieraan kulttuurin tuomaa uteliaisuutta. Vähäeleiset gangsterit muistuttavat välillä kaurismäkeläistä puhumattomuutta, ja raivokohtaukset muistuttavat Jouko Turkan ohjaamaa teatteria. Kuitenkin kyseisistä elokuvista, kaiken raakuuden keskeltä, on paistanut myös musta huumori. Nämä elokuvat eivät käsittääkseni päädy Suomessa laajempaan levitykseen, ja siitäkin syystä R&A on leffafestareiden joukossa se, missä tämä teema nousee ylitse muiden.
Tänä vuonna R&A täytti 30-vuotta ja jälleen odotin innolla Aasia-teeman tuomia herkkuja. Kun ohjelmisto oli julkistettu, selasin hämilläni teeman elokuvia. Ei väkivaltaa. Luotin kuitenkin siihen, että R&A on valinnut näytettäväksi laatuelokuvia. Kulttuurikurko marssi katsomaan elokuvaa nimeltä Oh Lucy!
Elokuva kuljetti minua tunteiden äärilaidoilla. Harvoin nauran ääneen elokuvissa, suomalaiset luokkakokoukset eivät innosta. Nyt nauroin. Kulttuurien yhteentörmäykset olivat huvittavia, ja niistä oli osattu kaivaa niitä äärimmäisiä tilanteita. Tarinassa oli draamaa, japanilaisen kulttuurin synkkää puolta, pettymyksiä, mutta myös lämpöä ja iloa.
Kulttuurikurko on impulsiivinen, eikä ehtinyt perehtyä tarkemmin teeman elokuvaan Daguerrotype. Elokuvan näyttelijäkaarti oli eurooppalaista ja puhekieli ranska. Ohjaus japanilaisen Kiyoshi Kurosawan. Elokuva antoi odottaa jotain mitä oli tuloillaan, mitä ei kuitenkaan tullut. Miljöö oli hyvä: vanha kartano omalaatuisine asukkeineen ja elämä pyöri valokuvauksen ympärillä. Mutta vastaavia kummitusjuttuja on nähty aiemminkin, ja juonenkäänteet pystyi arvaamaan. Valitettavasti.
Kolmas Asian Cuts –elokuva oli Close-Knit. Tämä inhimillinen ja lämmin ihmissuhdetarina herätti vihaa ja lämpöä. Kuinka transsukupuolisena joutuu kohtaamaan ihmisten ennakkoluuloja, ja miten lämmin ja turvallinen ihmissuhde voi toisten silmissä näyttää lapselle huonommalta vaihtoehdolta, kuin tasapainoton äiti. Kutominen toi hauskan elementin todellisuuden keskelle. Filmi on Orionissa marraskuun kuukauden elokuva. Suosittelen katsottavaksi.
En ehtinyt näkemään festivaalilla läheskään kaikkia niitä elokuvia, mitä olisin toivonut. Mutta R&A tarjosi jälleen jotain uutta, tavalla mitä en osannut odottaa. Aasialainen väkivalta jäi pois, ja tilalle tulivat jännitys, huumori, suvaitsevaisuus ja ihmissuhteet. Minulle tämä puoli aasialaisista elokuvista on uutta, mutta alun hämmästyksen jälkeen, olin varsin tyytyväinen näihin elokuviin. Onko aasialainen elokuvatuotanto muuttumassa, vai oliko tämä R&A:n tietoinen valinta? Vai olisiko Kulttuurikurkolla kapea näkemys aasialaisista elokuvista? Oli miten oli, pitäkää tulevaisuudessa myös joku Yakuza-elokuva ohjelmistossa. Edes nostalgiamielessä…
Elokuvien linkit ja tarkemmat kuvaukset Rakkautta & Anarkiaa festarin sivuille:
Kulttuuriuutinen 