Kulttuurikurko haluaa esitellä taitelijan, jonka monipuolisesta ja runsaasta tuotannosta on ilo nauttia. Hänen taiteensa kertoo kuinka moniulotteista taide voi olla. Performansseja, ääniä ja kuvia tuottava taiteilija on erakoitunut, mutta suostui vastaamaan haastattelupyyntööni. Arvoisat lukijat, tässä Rene Kita:
Rene Kita, kuka olet?
Turussa syntynyt, Saksassa varttunut, Stadissa neljännesvuosisadan, viimeisen vuosikymmenen erakoituneena Turussa viettänyt, kielenkääntämisestä
eläköitynyt ja nyt iloisesti taiteisiini keskittynyt 52-vuotias mies.
Varmasti jokainen taideprojektisi oma projektinsa, missä on omat impulssinsa, mutta voiko taidettasi kuvata mitenkään yleisesti? Laittaa mihinkään kategoriaan?
Improvisointi on keskeinen ajuri, myös silloin kun istun tietokoneen äärellä rakentamassa äänipätkistä sävellyksiä. En yleensä palaa edeltäviin pätkiin
vaan annan tekeleen kasvaa ja muuttua juuri alla olevasta kuviosta. Toiston välttäminen on hienoinen pakkomielle, ehkä Derek Baileyn tai Darmstadtilaisen avantgarden aivopesun seurauksena. En toki ole opiskellut taiteita enkä musiikkia, vaan olen juuria myöten itseoppinut,osin itsepäisyyttäni ja osin ADHD:n vuoksi. En ole edes kitaralla opetellut sointuja koska halusin, ikään kuin Dubuffetin art brut -hengessä, tietää miltä soitto kuulostaa alkukantaisena vuosikymmenten harjoittelunkin jälkeen. Noh, äkkiväärää free jazziahan siitä tuli, kuten olisi jo alkujaankin voida arvata…
Kuvataiteeni on nyt juuttunut, keskittynyt, kristallisoitunut ja ahtaantunut yhteen ainoaan aiheeseen: Ihmisen kasvoihin nopeasti improvisoiduin vedoin.
Suunnitelmana on tehdä miljoona kasvoa. Jos teen sata päivässä, voin jäädä eläkkeelle tai kuolla 77-vuotiaana. Kutsun näitä kalligrafiaksi koska kasvot ovat viestintäväline jossa jokainen lihas piirtää oman vivahteensa kasvojen välittämään tunneviestiin. Se on ensimmäinen kirjoitusjärjestelmä jonka vauva oppii.Kuten leimastakin huomaa, estetiikkani on Japanin kalligrafian innoittamaa. Musiikin puolella pyrin lähinnä välttämään tekemästä samaa levyä kahdesti, mikä ei toki aina onnistu. Projektini tehdä 10 000 minuutin pituista kappaletta jotka rakentuvat yksinomaan äänestäni on jäissä koska aloin toistaa itseäni… Ehdin sentään 300 tehdä. Jatkuu taas syksyllä:
Youtubesta löytyy sinusta performansseja ja musiikkia. Onko jokin tapahtuma mikä on erityisesti jäänyt mieleesi?
Niin, performansseja voisi taas tehdä pitkästä aikaa. Muinoin tuli Helsingin La-bas -tapahtumiin tehtyä muutama vakavahkokin esitys, mutta erakkouteni
on eristänyt minut tästäkin skenestä…
Miten saat ideat ilmaista itseäsi?
Minä pulppuan ihan liikaakin ideoita. Eilen keksin että Nietzschen Zarathustran voisi muokata komediaksi (Der neue Eulenspiegel), jos lisäisi hänen monologiensa sekaan hänen niillä härnäämiensä kyläläisten reaktiot. Onneksi ei ole keskittymiskykyä moiseen, joten useimmat ideat jäävät tällaisiksi heitoiksi.
Millaisesta taiteesta itse pidät? Voitko antaa esimerkin?
Japanin kalligrafiasta ja tussimaalauksesta tietenkin, Joseph Beuysista, koska hän opettaa hienostuneen kauhtuneisuuden kauneutta, Picassosta ja Francis Baconista toki, mikä näkyy taiteessani. Sarjakuvia rakastan koko kirjossaan, hölmöimmistä Marveleista alkaen. Niki de Saint Phalle on ihana pulppuavassa elinvoimassaan.
Mitä haluaisit vielä itse tehdä?
Suunnitelma on omistaa loppuelämä taiteelle ja musiikille, kun ei ole juuri muuta jäljellä. Se on ihan riittävän hauskaa ja antoisaa.
Milloin on seuraava performanssisi?
Pitää katsoa kuinka selviän Ilmiön keikasta. Voisi pikkuhiljaa kyllä kuoriutua tästä eristyksestä ja tehdä taas jotain hölmöä.
Kulttuurikurko pakkaa nyt matkalaukkunsa ja suuntaa Turkuun, missä lauantaina 29.7. on poikkitaiteellinen ILMIÖ -festivaali.
Lisää Rene Kitan musiikkituotantoa löydät täältä.
Kulttuuriuutinen 