Pakkasmäen energiaa

Teatteri. Parhaimmillaan se lohduttaa, antaa uusia näkökulmia elämään, viihdyttää, naurattaa ja jää mielen sopukoihin muistuttamaan itsestään. Hyvään näytelmään ei riitä tarina, vaan näyttelijätyön lisäksi ohjaajan näkökulmat ja painotukset muodostavat kokonaisuuden. Ohjaajalle tuovat haastetta näytelmän aikataulullisen etenemisen lisäksi näytelmäyhteisön yhteishengen luominen. Ohjaaja on ryhmän pomo, jonka vision mukaan näytelmää toteutetaan, mutta samalla hän on myös ryhmän allekirjoittamattomien sääntöjen korkein valvoja. Eli, puututaan tilanteeseen jos ei anneta keskittymisrauhaa tai muuten toimitaan vasten ryhmän yleistä sopimusta.

Projektin lopputuloksesta, valmiista näytelmästä, huomaa jos valmistautuminen ei ole sujunut hyvin. Ja mikäli ryhmähenki ei ole hyvä, ryhmä todennäköisesti hajoaa esitysten jälkeen. Ryhmähenkeen vaikuttavat niin monet seikat, että niitä on mahdoton saada tähän lyhyeen kirjoitukseen mahtumaan. Mutta kaikkihan tietävät sen tilanteen, kun teatterissa tai missä tahansa yhteisössä, joku saa omalla toiminnallaan koko ryhmän negatiiviseen moodiin. Ohjaajalta vaaditaan hyviä ihmissuhdetaitoja.

Jere Pakkasmäellä

Olen mukana pienessä sivuroolissa Teatteri Hyökyvuoren lastennäytelmässä Risto Räppääjä, joka tulee ensi-iltaan elokuussa Pakkasmäen ulkoilmanäyttämöllä. On ollut ilo seurata nuorten ohjaajien Jere Hartikaisen ja Erika Rehmosen työskentelyä. Kaksikko on luonut koko yhteisöön hyvää energiaa ja harjoituksissa on ollut hauskaa. Jere ja Erika antavat paljon positiivista palautetta ja heidän sitoutumisensa näytelmään on huippuluokkaa. Varsinkin lasten kanssa pitää osata huomioida, ettei harjoituksissa saa olla liian vakavaa. Jos näytelmä menee pelkästään suorittamiseksi, tekemisen ilo häviää.

Ehdin harjoitustauolla napata Jeren hetkeksi sivuun ja jututtaa häntä. Kuuntele lyhyt, alle yhdeksän minuutin juttuhetki Pakkasmäeltä.

Teatteri Hyökyvuoren kotisivut löydät tästä.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s