Vanhojen tie kertoo monta tarinaa. Tarinoita joista voi aistia hyvin paljon samaa: köyhyyttä, yhteisöllisyyttä ja arvokkuutta. Kirja muodostuu neljäntoista romanivanhuksen elämäntarinasta. Elämäntarinat ovat pääosin yllättävän samanlaisia; elämäntyylin tuomat myötä- ja vastamäet on kerrottu varsin ylätasolla. Itse kiinnostuin kirjasta, koska on kiehtovaa hypätä johonkin täysin tuntemattomaan. Tiesin oikeastaan vain että romanien sanotaan olevan liikkuvaa kansaa, mutta siitäkään en ollut varma.
Kirjan teksti on omalaatuista luettavaa, aivan kuin Aija Kuparinen olisi tallentanut puhekielen sellaisenaan tekstiksi. Osittain olikin. Se tekee kirjasta persoonallisen. Hyvänä lisänä siihen vielä Olga Poppiuksen kuvat, missä näkyy eletty elämä, kauneus, arvokkuus ja ylpeys siitä kuka on. Mutta yksi asia nousi ylitse muiden: vaikka kuinka romanit kohtasivat vastoinkäymisiä elämässään, he muistavat ilon. Onnellisuus muodostui monesti kiertämisen tuomista ilon hetkistä, siitä että sai leipää tai pääsi lämpimään saunaan yöksi.
Harvoilla kirjan kertojista oli lapsena oma asunto tai talo, mutta vaikka se olisikin ollut, lähdettiin usein kesäksi kiertämään. Yhteisöllisyys, toisten romanien kaipuu oli verissä. Kiertäminen aiheutti sen, ettei lapsilla ollut mahdollisuutta koulunkäyntiin, ja monelta tarinankertojalta puuttui luku- ja kirjoitustaito. Se ei kuitenkaan ole köyhdyttänyt elämänlaatua. Kirjassa todetaankin että nykyään ihmiset ovat avuttomampia, kun yhteiskunta auttaa niin avokätisesti.
Romanit ovat joutuneet kohtaamaan paljon ennakkoluuloja; yhden virhe voi jonkun silmissä leimata koko väestöryhmän. Sitä on vaikea sietää, kun yöpaikkaa hakiessaan saa vastaansa isännän aseen kanssa, tai kun koulussa saa kovempaa kuritusta kuin naapuripulpetissa istuva.
Yhteisöllisyys ja toisesta huolehtiminen on romanikulttuurissa ollut hämmästyttävää. Siitä pienestä vähästä annetaan toiselle, jos jollain on vähempi. Kaikki on yhteistä. Kaikki on yhtä perhettä. Se teki myös surusta isomman ja sen kohtasi useammin. Romanien asuttamissa pienissä asunnoissa saattoi asua montakin perhettä parissa huoneessa. Rahaa hankittiin kauppoja tekemällä, laulamalla ja povaamalla. Kauppaa käytiin oikeastaan mistä tahansa, mitä vaan oli saatavilla.
Viimeisen kiertolaissukupolven kertomukset avarsivat minulle romanikulttuuria, mutta olisin toivonut jotain lisää. Vaikka kuvaus romanien kulttuurista jäi hieman pintapuoliseksi, sen dokumentointi ei ollut turhaa. Minä ymmärrän nyt enemmän ja eri näkökulmasta. Toivottavasti kirja tavoittaa laajan lukijakunnan.
Helinä Rautavaaran museossa Phuranengo drom, vanhojen tie 28.2.-6.8.-2017
Kustantaja: Like Kustannus Oy
Artikkeli- ja juttukuvat Olga Poppius
Artikkelikuvassa Irja Bolström
Juttukuvassa Aino Valentin
Kulttuuriuutinen 