Arvio: Kansakunnan ylpeys ja Hopeajärvi

Sain maistiaisiksi Ektro Recordsille levyttävien bändien pian julkaistavaa tuotantoa. Kansakunnan ylpeys –niminen bändi on julkaisemassa omaan nimeään kantavaa LP-levyä, ja ylpeitä voivat olla tuotoksestaan. Yksinkertaista ja tinkimätöntä. Shamanistinen musiikki terapoi pahan olon sisältäsi pois, jos uskallat heittäytyä sen mukaan. Punkrock –tyylinen musiikki ei sovi romanttisten hetkien taustalle tai meditointimusiikiksi, mutta on sille hetkensä. Hyvät kitarasoundit lisättynä hulluudella ja aggressiolla, niin pään sisäiset padot aukeavat. Kun ahdistaa tai muuten kaipaa puhdistautumista, tämä musiikki on avain siihen. Musiikki aistitaan, sitä ei vain kuunnella. ”Siinä seisot kaiken keskellä ja sun katse kertoo kaiken” sanotaan Gent -biisissä ja sen kuuntelemisen jälkeen tunnelma todella oli tuollainen. Nuolen katua –biisin jälkeen oli katseeni lisäksi tyhjä. Laulaja heittäytyy täysillä, ja parhaimmillaan olet itse siinä samassa hurmoksellisessa tilassa laulajan kanssa. Musiikista tuli mieleeni Sielun Veljien alkuvaiheen tuotanto. Poistu alakulo!

Hopeajärvi –bändiltä on ilmestymässä Mahdotonta CD/LP. Bändin musiikki on asteen verran ”kevyempää” ja melodisempaa kuin Kansakunnan ylpeyden. Sanoista sai paremmin selvän, ja Robocop että Oulun teatteripäivät –biiseistä aistin vittuilevan asenteen. Sovinnainen on turhaa. Robocopissa lauletaan henkilöstä joka on kahlittuna jäänyt peltipanssariin kiinni, eikä voi käyttäytyä noin. Robocop –elokuvassa mässäiltiin väkivallalla niin paljon, että se kiellettiin Suomessa ilmestymisvuonnaan.

Oulun teatteripäivät –biisissä kerrotaan hauskasti mistä teatterissa on usein kyse: toisintoja toisten tekemistä toisinnoista. Hieman kakofoninen kitarasoundi ja tarina eräästä otsikkoja keränneestä tapahtumasta vuonna 1987, oli kokonaisuutena hyvä. Muuten, liekö sattumaa vai tarkoituksellista, Robocop sai ensi-iltansa vuonna 1987, ja samana vuonna järjestettiin myös ne kuuluisat Oulun teatteripäivät…

Lelle (se yks syysyö) oli herkkyyttä musiikillisesti. Sanoitukset jäivät odotuttamaan loppuhuipentumaa.

Näiden kahden bändin levyt todennäköisesti vetoavat samoihin faneihin.

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s