Teatteri Vanha Juko: Outoa paloa eräässä kaupungissa

Kävin katsomassa Teatteri Vanha Jukon vierailun Espoon Kaupunginteatterissa, Louhisalissa. Esitys Outoa paloa eräässä kaupungissa kertoi Lahdesta ja siihen liittyvistä paikoista, patsaista ja tunnelmasta. Tunnelmaan pääsi virittäytymään jo ennen esitystä, kun Kulttuurikeskukseen oli tehty Lahti-aiheinen pienimuotoinen valokuvanäyttely. Ja jotta Lahti tulee oikein kunnolla tutuksi, käsiohjelman mukana jaettiin Lahti-Suomi–sanasto, niin yleisö tietää varmasti mistä puhutaan.

Esitys oli yksi suuri terapiaistunto, minkä olisi voinut sijoittaa mihin tahansa kaupunkiin, omine maamerkkeineen, ja ehkä myös mihin tahansa perheeseen. Idea oli hyvä ja hauska, eikä sorruttu teennäiseen yleisön kosiskelemiseen.

Terapiaistunnoissa kaupungin maamerkit ja terapeutin perheen omaisuus muuttuivat potilaiksi, jotka kertoivat oman näkökulmansa siihen millaisia heidän elämänsä ja huolensa ovat. Tarina kietoutui hyvin yhteen, tosin joitain toistoja oli mielestäni liikaa: Päijät-Hämeen Wellamon pyrstön etsintää ja hätäkeskuksen soittoja olisi voinut karsia.

Pidin siitä, kun huvipursi tilitti perheen isälle, ettei pidä kun ”vedätte aina perseet mun luona.” Myös terapeutin perheen joulunviettoa seurasin erityisen huvittuneesti: Aliaksen peluu muuttui lopulta farssiksi ja nokkelat kommentit pitivät nauruhermot herkässä. Kilpailuhenkisyys ja siitä aiheutuvat riidat ovat hyvinkin tuttuja, valitettavasti. Nyt sille oli hauska nauraa.

Näyttelijätyö oli hyvää ja musisointi erinomaista. Näyttelijäkaarti vaikuttaa olevan multitalentteja. He vuorotellen laulavat, soittavat eri soittimia ja hyppäävät eri rooleihin. Hatunnoston paikka.

Kuulin yleisöstä jonkun toteavan esityksen jälkeen, ettei näytelmä ilkeillyt Lahdelle. Ei tosiaankaan. Itse koin näytelmän suurena rakkauden osoituksena. Kuitenkin niin, missä itselle osataan myös nauraa. Sitä ominaisuutta tarvitaan nykyisin maailmanmenossa. Vaikka tämä oli kyseisen näytelmän viimeinen esitys, tulen varmasti seuraamaan tulevaa ohjelmistoa. Teatteri Vanhajuko otti paikkansa sydämessäni.

Näytöksen ohjauksesta vastasi Linda Wallgren.

Teatteri Vanha Jukon kotisivut: teatterivanhajuko.fi


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s