Antaa salaman tulla, minä odotan.

Otteita Kalervo Palsan ja Maj-Lis Pitkäsen ystävyydestä.

Syksyllä 2015 ilmestyi Maj-Lis Pitkäsen toimittama kirja ”Antaa salaman tulla, minä odotan”, joka sisältää kuvataiteilija Kalervo Palsan (1947-1987) kirjeitä Pitkäselle sekä omalle äidilleen. Halusin tietää vielä enemmän Pitkäsen ja Palsan suhteesta ja siitä, kuka on Maj-Lis Pitkänen.

Soitin Pitkäselle ja puhelimeen vastasi ääni, joka huokui arvokkuutta ja elämänkokemusta. Hän on nainen, joka on kokenut Palsan taitelijaelämän harvat ylämäet, ja monet alamäet. Pitkänen kertoo itsekin tehneensä kuvataidetta, ja osallistuneensa nuoruudessa Palsan kanssa samoihin kilpailuihin. Vaikka taiteilijan ammattiin olisi ollutkin halua, niin vanhempien painostus tehosi, ja hän meni kiltisti Helsingin yliopistoon. Katkeruutta ei tosin Pitkäsen äänessä ollut, hän totesi, ettei hänellä ollut tarpeeksi lahjakkuutta menestyäkseen taiteilijana. Tosin tätähän emme saa ikinä tietää. Pitkänen tekee nykyään hyväntekeväisyystyötä taiteilijoille, mikä kuvastaa hänen arvojaan: taiteen arvostus ja auttamisen halu.

Pitkänen oli tutkinut edellisvuonna hänen ja Kalervo Palsan kirjeenvaihtoa, johon hän ei ollut koskenut pitkään aikaan.

-Kirjeiden läpikäynti oli raskasta, koska jouduin kohtaamaan oman menneisyyteni. Mutta nyt aika kirjeiden julkaisemiseen tuntui oikealta.

Pitkänen halusi ehdottomasti itse toimittaa kirjan, koska kokee asian niin henkilökohtaiseksi. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kirjeistä heijastuu Kalervo Palsan elämänkaari, mikä kertoo köyhyydessä kituuttelevasta, mutta tinkimättömästä taitelijasta. Toisaalta äidilleen osoitetuista kirjeistä paljastuu ulkopaikkakunnalle opiskelemaan lähtenyt nuori mies, joka haluaa itsenäistyä ja näyttää äidille pärjäävänsä.

Ainutlaatuinen ystävyys

Pitkänen ja Palsa asuivat molemmat Kittilässä, mutta eivät tunteneet paremmin ennen vuotta 1969. Tuolloin Palsa oli rakastunut Pitkäsen siskoon Maaretiin, ja tämän muuttaessa Helsinkiin siskonsa tavoin, Palsa masentui. Pitkänen kävi sisarensa pyynnöstä lohduttamassa puolituttua taitelijaa, ja he huomasivat löytävänsä yhteisiä keskustelun aiheita. Loppuelämän pituinen ystävyys sai alkunsa.

Ainoastaan Palsan lähettämät kirjeet ovat julkaistu, koska Pitkäsen mukaan suoranaista vuoropuhelua heidän kirjeissään ei ollut. Eikä muutenkaan kaikkia Pitkäsen lähettämiä kirjeitä ole säilynyt, koska Palsa saattoi suutuspäissään tuhota niitä.

-Jos en Kittilään mennessäni käynyt ensimmäiseksi Kallen luona, hän repi minun lähettämiä kirjeitäni.

Pitkänen kertoo heidän ystävyyssuhteensa kuitenkin olleen vastavuoroista.

-Kalle oli tietyllä tavalla hidas, eikä pystynyt hoitamaan käytännön asioita. Minä järjestin hänelle näyttelyitä ja kannustin pyrkimään kouluun.

Pitkänen laittoi omaan kirjaansa otteita norjalainen Tarjei Vesaasin kirjasta ”Jäälinna” Se on kertomus kahden nuoren tytön ystävyydestä, sen kaikessa kauneudessaan ja traagisuudessaan. Tyttöjen ystävyys on ollut kuten hänen ja Palsan; ehdotonta ja arvokasta, sellaista mitä ulkopuoliset eivät voi ymmärtää.

-Jäälinna on mielestäni yksi kauneimpia teoksia, mitä on koskaan tehty. Mutta annoin Kallelle myös muita kirjavinkkejä, mm. Aksel Sandemosen.

Pitkänen kertoo Palsan olleen elämänsä tärkein ihminen.

-Keskustelumme olivat täysin luottamuksellisia ja avoimia. Puhuimme asioista, mistä ei puhuttu kenellekään muulle.

Uhma ja ylpeys

Kalervo Palsan taiteeseen on suhtauduttu ristiriitaisesti; häntä on pidetty pornotaitelijana ja perverssinä, jonka teoksia on jouduttu poistamaan näyttelyistä. Toisaalta Palsan töitä on myös arvostettu. Rankat lapsuuden kokemukset ja kyky havainnoida elämää ympärillään, antoivat aiheita tauluille. Hän onkin sanonut maalaavansa elämää tinkimättömästi juuri sellaisena, miten hän sen näkee. Viimeisessä radiohaastattelussaan hän vakuuttaa olevansa ihan tavallinen ihminen, eikä mikään hirviö. Palsa maalasi myös herkkiä ja kauniita tauluja, mutta ei halunnut tuoda niitä esiin.

Palsan uhma ja ylpeys kulkivat hänen mukanaan sekä taiteessa että elämässä. Hänen työhuoneensa, Getsemane, oli kylmä pieni mökki Kittilän Narikassa. Kunta tarjosi Palsalle parempaa asuntoa, mutta taiteilija ei halunnut ottaa armopaloja vastaan, vaan halusi taistella ja näyttää pärjäävänsä.

Palsan testamentti

Kalervo Palsa kuoli 40-vuotiaana keuhkokuumeeseen ja testamenttasi koko tuotantonsa Pitkäselle. Palsan hautajaisissa Timo K. Mukan leski Tuula Mukka sanoi säälivänsä Pitkästä. Hän ei ymmärtänyt Mukan kommenttia, kuin vasta myöhemmin.

-Se arvostelu minkä Palsa koki elämänsä aikana, siirtyi minuun taulujen mukana. Minua pidettiin hänen pikku rakastajattarena.

Mitä yhteiskunta voisi oppia Palsasta?

-Peräänantamattomuutta, rehellisyyttä sekä tinkimättömyyttä. Vaikka Palsan taide herättää negatiivisia tuntemuksia, hän näki asiat selvästi ja halusi kuvata ne rehellisesti. Maailma on täynnä Palsan maalauksissa olevia asioita. Sitä eivät kaikki vaan halua tunnustaa.

 


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s