nothing / special Zine

Tänään 31.10. julkaistiin taidelehti nothing / special Zinen ensimmäinen numero. Lehden on ideoinut Jemina Lindholm, joka kesällä haki taiteilijoita ja töitä teemalla ”ei mitään erityistä”. Hän kertoo olevansa kiinnostunut taiteen ja kriittisen vammaistutkimuksen yhtymäkohdista ja crip-kulttuurista. Lehden ensimmäiseen numeroon Jemina valitsi 18 taiteilijaa, joiden taide hätkähdyttää.

 

Kerrotko hieman itsestäsi, kuka olet ja mikä on taustasi?

Olen Jemina Lindholm, helsinkiläinen, alunperin Varsinais-Suomen maaseudulta kotoisin oleva, nykytaiteilija, kuvataidekasvattaja ja tuottaja.

Työskentelen pääasiassa videon, valokuvan ja erilaisissa kohtaamisissa tapahtuvien prosessien kanssa. Käsittelen taiteessani terveyteen ja sairauteen liittyviä teemoja. Taiteen ja kuvataidekasvatuksen kentällä olen erityisen kiinnostunut taiteen ja kriittisen vammaistutkimuksen yhtymäkohdista sekä crip-kulttuurista. Olen Landemimmit-taiteilijaduon jäsen ja teen paljon yhteistyöprojekteja, sillä yksin työskentelyssä ei mielestäni usein ole järkeä. Yhdessä tekeminen on tehokasta, radikaalilla tavalla turvallista ja se mahdollistaa välittömän palautteen.

Tykkään hitaista aamuista, villapaidoista ja kissoista. Eniten ärsyttää epäempaattisuus, välinpitämättömyys sekä kylmä ja märkä kaakelilattia.

 

Taiteilija Anna-Mari Nousiainen. Puolikuva alastomasta ihmisestä suihkussa. Taustalla näkyy valkoinen kaakeliseinä. Kaakeliseinän päällä on useita läpinäkyviä kuvakerroksia ihmisestä, jotka luovat liikkeen illuusion. Märät hiukset tiputtavat vettä ja ovat liimautuneet ihmisin kasvoihin ja olkapäille. Tilassa on sinertävä valo.

 

Miksi uusi taidelehti Suomeen?

Hyvä kysymys. En ehkä ajattele tekeväni uutta taidelehteä Suomeen, tämä on ehkä ennemminkin uusi taidezine internettiin. Zine-kulttuuriin kuuluu nostaa esiin asioita, joista toivoisi enemmän ja erilaista keskustelua. Taiteen ja vammaisuuden/sairauden risteyskohtaa tutkivia medioita ei mielestäni ole tarpeeksi ja siksi ajattelin, että oman zinen perustaminen voisi olla hyvä juttu.

 

Ensimmäisen numeron aiheet ovat vakavia, henkilökohtaisia ja koskettavia. Kerrotko hieman miksi lehti muodostui tällaiseksi? Mitä haluat sillä kertoa?

Zineen järjestettiin avoin haku touko-kesäkuussa 2018, jonka yhteydessä ensimmäisen numeron taiteilijat valittiin. Avoimen haun teemana oli ”ei mitään erityistä” ja valikoidut taideteokset, projektit ja prosessit ovat ikään kuin vastauksia tai ehdotuksia tähän teemaan. Olen käsitellyt sairautta omassa taiteessani useamman vuoden ajan ja halusin koota samaa aihetta käsitteleviä taiteilijoita ja teoksia yhteen. Tavoitteenani ei ole kertoa mitään tiettyä, vaan luoda alusta, jossa avoin keskustelu taiteen keinoin on mahdollista ja ilmiön moninaiset tulkinnat voivat tulla esille.

 

Mikä on lehden linja tulevaisuudessa? Millaiselle taiteelle haluat antaa tilaa? Onko mitään mitä haluat rajata pois?

Zinen pääajatus, feministisenä keskustelualustana toimiminen ja mad/sick/crip -taiteeseen keskittyminen, tulee varmasti säilymään. Avoimien hakujen teemat muuttuvat. Kysymykset ovat vaikeita, mutta ehkä suurin toiveeni tällä hetkellä on, etten tekisi zineä yksin. Myös avoimen haun toimintatapojen ja menetelmien kehittäminen kiinnostaa. Toivoisin prosessin olevan vielä avoimempi ja anonyymimpi. Valintoja ja linjauksia tehdessä valtaan liittyvät kysymykset ovat aina läsnä. Myös saavutettavuuden ja esteettömyyden kysymykset ovat jatkuvan työstämisen alla. En välttämättä osaa sanoa, mitä rajaisin pois, mutta työryhmän uudet jäsenet ja näkökulmat olisivat enemmän kuin tervetulleita. Jos zinen seuraavan numeron suunnittelu kiinnostaa, ota yhteyttä: nothingspecialzine@gmail.com.

 

Taiteilija Samantha Conlon Dead Girl III. Koko kuva kalpeasta ihmisestä, jolla on päällään vaalean vihreä mekko, ja joka makaa kyljellään vedessä. Kirkas auringonvalo osuu ihmisen kasvoihin, vasempaan käsivarteen ja jalkaan sekä ihmisen pään lähellä oleviin, kirkkaan vihreällä sammaleella peittyneisiin kiviin, jotka ovat osittain vesirajan yläpuolella. Vesi on sakeaa, suurilta osin varjossa ja lainehtii hieman.

 

Millainen on numeron syntyprosessi?

Tuossa edellä jo kuvasinkin sitä hieman. Zinen tekijä, tässä tapauksessa minä, asetan avoimelle haulle teeman, johon taiteilijat vastaavat lähettämällä ehdotuksiaan. Ensimmäinen teeman ajattelin liittyvän juurikin koko zinen nimen avaamiseen ja siihen minkälaisia vastauksia tai ehdotuksia ”ei mitään erityistä” saa tekijöiltä. Ehdotuksista kootaan kokonaisuus, joka julkaistaan printtinä, verkkoversiona ja pdf:nä. Taiteilijat lähettävät minulle teoskuvat, tekstiä ja muut tarvittavat tiedot, jonka jälkeen koostan tiedot edellä mainittuihin formaatteihin. Zine tehdään pitkälti virtuaalisesti, pitämällä yhteyttä ainoastaan sähköpostitse tai sosiaalisessa mediassa.

 

Nimi nothing/special ZINE. Miksi se on vähättelevä?

Nimi on kaikkea muuta kuin vähättelevä. Nimi pyrkii osaltaan purkamaan tai kysymään vammaisuuden ja sairauden erityisyyden myyttiä. Vinoviiva nimessä mahdollistaa ”erityisen” ja ”ei minkään erityisen” samanaikaisuuden tai jomman kumman valinnan. Se ei varsinaisesti väitä mitään, vaan esittää kysymyksiä. Miksi ja millä tavalla se on tai sen tulisi olla erityistä? Mille erityisyys perustuu? Onko siinä mitään erityistä? Tarkoituksena on mahdollistaa monenlaiset tulkinnat ja haastaa stereotyyppisia; pysyviä, pysähtyneitä ja muuttumattomia tapoja ajatella ja puhua sairaudesta/vammaisuudesta taiteessa tai taiteeseen liittyen ja käydä keskustelua niihin liittyvistä kokemuksista, tunteista, ajatuksista, ideoista, käytännöistä ja rakenteista.

 

Kuinka usein lehti ilmestyy ja mistä sitä saa? Voiko sen tilata?

Zine ilmestyy hitaasti, mutta varmasti. Varsinaista ilmestymisaikataulua ei ole. Printti version voi aina ostaa itselleen. Tulevaisuudessa harkitsen pelkän e-zinen tekemistä. Zineä ei varsinaisesti voi tilata, koska ilmestymistahti on jatkuvassa muutoksessa. Ensimmäinen numero ilmestyy 31.10.2018, siihen voi tutustua osoitteessa www.nothingspecialzine.cargocollective.com.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s