Daggerplay on juuri julkaissut uuden omakustannealbuminsa Subterranean Reality. Pekko Mantzin antoi Kulttuuriuutiselle haastattelun.
Miten Daggerplay on saanut alkunsa?
Sillon 2011 oli kolmella meistä oli bändihommat ainakin osittain jäissä. Itelläni ja Sirpalla oli pitkäaikainen taival sillosen bändin kanssa tullu tiensä päähän. Mietittiin sillon, että kunnon punk rock´n´roll – bändi ois metkaa pistää vielä pystyyn. Vaikka sitten ihan muutamaa keikkaa varten. Sirpa on siis rumpali ja mie soitan kitaraa ja laulan. Ville tavattiin ilmotuksen kautta. Hänki oli poistunu sillosesta bändistään. Olin pitkään soittannu yksin kitaraa ja sikatylsältä tuntu ajatus jatkaa samaan malliin. Villelle tuli Tommi mieleen. Tunsivat toisensa jollain tavalla. Ville pisti tekstaria sitten menemään. Tommi oli suht kiireinen, kun hänellä oli kaks bändiä tuolloin. Tuli kuiteski soittelemaan, kun hänellä ei muuta hommaa ollu tuona lauantaina. Tuli sitten toisenki kerran ja sen jälkeen ollaan soitettu tällä poppoolla. Keikkojaki on kertyny jo yli sadan ja lisääki onneks tulossa. Ja nyt tää toka omakustanne Subterranean Reality saatiin julki. Vihdoinkin.
Miten kuvailette musiikkianne?
Sekamelskarokkia se on. Punk rockin, vanhemman voimapopin ja vanhan rock´n´rollin ollessa pääraaka-aineet. Siihen sitten mukaan, mitä päässä sattuu liikkumaan. Vaikka reggaeta tai countrya. Ei enää olla mietitty, että tehhäämpä nyt vaikka punk-biisi. Ne syntyy vaan sellaseks, mitä ovat. On ne kuiteski jotenki yhtenäisen kuulosia, ei mitään sellasta jukebox-meininkiä, että jokaiselle jotaki. Ja vaikutteita ei yritellä ees peitellä. Onhan noita Ramoneseja ja Beatleseja, Rancideja, Beach Boyseja, Green Dayta ja kaikkee muuta kuunneltu ja paljon. Ei mitään kopiohommaa olla millään tavalla ainakaan omasta mielestämme. Kaikkihan meistä kuunteleeki eri musajuttuja.
Mistä inspiroidutte ja miten biisit syntyvät?
Lähes valmiiina soinnustusten, melodioitten, rytmien kans ne treenikselle saapuu. Akustisena soitetaan niitä ekaks ja aika pitkään. Se on siistii ja musikaalista. Opitaaan paremmin laulut silleen ja keskustellakin voi iisimmin siinä, kun ei vahvarit huuda. Laitetaan ne sitten huutamaan, kun opittu perushommat kappaleisiin. Inspiroituminen tarvii vaan rauhaa. Ja melodia ainakin itelläni tulee ekana. Lyyriikat on vaikeimmat. Ei huvita mitään turhaa läpistä.
Daggerplay:
daggerplay.com
Pekko Mantzin (laulu ja kitara)
Tommi Luostarinen (kitara ja laulu)
Ville Ahonen (basso)
Sirpa Immonen (rummut)
Mistä haaveilette?
Ei jaksa enää haaveilla. Toimia tarvii. Ja uskoa tekemisiinsä.
Mitä bändillä on juuri nyt meneilllään?
Tämä levy tietysti päällimmäisenä tässä mielessä ja kaikki siihen liittyvä työ. Sitähän riittää. Keikkoja on joitakin sovittuna. Huomenna perjantaina akustisena Kallion On The Rocksissa ja lauantaina Korialle. Sitten on Helsingin keikka ens kuussa Cactuksessa ja Vantaalla Shamrockissa soitetaan Crusiers Finlandin järkkäämässä amerikkalaisen outlaw-country sankarin, Bob Waynen konsertissa lämppärinä. Se on tosi hieno juttu. Lepakkomies saman kuun lopussa. Tammikuussa eka kerta Seinäjoelle. Koetetaan tavoittaa uutta kuulijakuntaa, joka on suht työlästä diy-meiningillä hommaa tehessä, kun tuntuu, että mikään aika ei riitä. Ja hirvee tarve ois tehhä uusia kipaleitaki. Siis ihan vaan terapiaks, mutta siihen ei oo kyllä hirveesti nyt jääny aikaa. Lisää keikkoja pyritään hoitamaan. Ja mehän soitetaan lähes missä vaan, kunhan on mielekästä eikä siihen oo sotkettu mitään politiikkaa tai muuta roskaa.
Pekko Mantzin antoi haastettelun Kulttuuriuutiselle torstaina 18.10.
Kulttuuriuutinen 