Kulttuuriuutinen

Helmi Levyt on löytänyt artistin, jonka ensimmäinen soololevy on koskettava, inhimillinen ja ristiriitainen. Hullu Ruususta tuttu Merita Berg on tehnyt tunteikkaan albumin, jossa käyttää taiteilijanimeä Rosita Luu. Kun olin kuunnellut levyn läpi, olin hämmentynyt. Harvoin levy ensikuulemalta tekee tunnemyrskyn, jonka SOS teki. Merita Berg vastasi Kulttuuriuutisen kysymyksiin.

Kuka on Rosita Luu ja mikä ajoi tekemään soololevyn?

Rosita Luu on minä itse (Merita Berg) vähän komeammalla nimellä. Luu syntyi Hullu Ruusun ollessa rehabilla. En halunnut lopettaa musiikin tekemistä mutta en voinut tuolloin toimia Hullussa Ruusussa sydänsuruista ja terveydentilastani johtuen. Päätin, että jatkan tekemistä vaikka pöytälaatikkoon, mutta biisejä on tehtävä, ne ei lopu. Onneksi mutkat suoristui ja pystyimme jälleen toimimaan yhteistyössä Antti Hermajan (Hullu Ruusu) kanssa eikä ketään edes puukotettu. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Miten kuvailet soololevyn eroavaisuutta Hullun Ruusun tuotantoon?

No, täysin soolonahan tällaista ei tehdä: kyllä tämä(kin) on yhtä lailla meidän, minun ja Antti Hermajan levy, jonka kanssa yhteistyössä levy syntyi. Keskenämme ollaan dream team. Rositassa ja Ruusussa on sopivasti hajurakoa ja eroavaisuuksia. Rositan aikana rupesin käyttämään ääntäni laajemmin, nauttimaan laulamisesta. Kirjoitin vapautuneemmin ja soundi on modernimpi syntikoineen. Suuret kiitokset Kaj Mäki-Ullakolle, joka osallistui tuotantoon ja miksasi albumin. Rositassa myös se, ettei menty nauhoittamaan: levyllä ei ole ”bändiä” vaan Antti on soittanut kaikki soittimet.

Mistä inspiroidut ja miten SOS:n biisit syntyivät?

SOS:n kappaleet syntyivät tylsyydestä, kivusta, huutamisesta ja tarpeesta jatkaa tekemistä – vaikka sitten yksin. Loppua kohden mukaan astui paljon mukavampia lähtökohtia ja sopu antoi sijaa, mutta kyllä liikkeelle paneva voima tuntui olevan sellainen puhurimainen ”vittujen kevät, nyt täytyy tehdä” -henki. Inspiroituminen tapahtuu usein kylvyssä tai sängyllä lorvien. Vaistojen varassa pelaamista ja niihin tarttumista tahi tarttumatta jättämistä, sanoisin. Sitten on myös ihan riittämiin sanojen pyörittämistä: löytää tilalle joku parempi kuin se ensimmäinen, mikä tuli mieleen. Jos kirjoitamme Antin kanssa kimpassa, meillä kiertää keskenään vihko ja rivien täyttäminen voi tapahtua vuoron perään hyvinkin vikkelään tai aivotuhnuisen tahmeasti. Aina olemme sitä haluessamme saaneet biisin kasaan päivän päätteeksi.

Mistä haaveilet?

Haave, jonka eteen en ole valmis tekemään mitään, mutta mikä monesti käy mielessä vatsanpohjaa kutkuttaen, kuin sulokas syliini laskeutuva päiväuni: helppo raha. Jos minulla olisi rahaa kuin roskaa, ei kyllä olisi mitään ongelmia kuluttaa sitä eikä koskaan tulisi mälsää! Päivät pääskytysten ihania kirppariostoksia, tuliteriä nahkakenkiä, mersuja, eläintarhansa kerryttämistä, ravintolaruokaa, hierontaa, ystäville ja perheelle tarjoamisia, hulppea koti. Se on söpö, pöljä pieni päiväuni, helpoin raha lienee lottovoitto mutta en laiskuuttani tee edes sitä. Jos asetan arkisemman haaveen, äh, no, tällä hetkellä haaveilen koiranpennusta, hyvästä ruoasta, terveydestä ja romanttisista bisneksistä mielitiettyni parissa.

Mitä seuraava vuosi tuo tullessaan, onko yhtä paljon aikaa Rosita Luun ja Hullu Ruusun kanssa? 

Kyllä molemmille liikenee aikaa, odotan innolla myös Hullu Ruusun tulevia keikkoja sekä levyä, joka kuulostaa todella eriltä kuin edeltävänsä. Rupeamme Antin kanssa valmistelemaan myös nykyaikaista lastenlevyä, jonka keskiössä esiintyvät autismin kirjoinen pesukarhu sekä normeista ”poikkeavan” ulkomuodon omaava, ruikulivatsainen karvaton kissa.