Sata vuotta sitten Suomessa käytiin veristä sisällissotaa, josta kuluvana vuonna on ammennettu kulttuuritapahtumiin näkökulmia ja aiheita. Sodan raakuudet, inhimillinen kärsimys ja viha ovat usein sisällissodan kuvauksissa päällimmäisenä, mutta Suomen hauskin mies -elokuva tuo myös mustaa huumoria valkokankaalle.
Suomen hauskin mies on osittain tositapahtumiin perustuva elokuva, jossa työväen teatterin näyttelijät joutuvat näyttelemään henkensä edestä. Kirjaimellisesti. Elokuvan tapahtumapaikka on Isosaaren vankileiri, jonne sijoitettiin poliittisia ja muita valkoisten vaarallisiksi luokittelemia vankeja.
Saarelle on tulossa saksalainen delegaatio, jota vankileirin päällikkö Kalm (Jani Volanen) aikoo viihdyttää huvinäytelmällä. Näyttelijät löytyvät siis vankileiristä, ja heille luvataan ruhtinaallinen palkkio, jos vieraat viihtyvät. He saavat pitää henkensä. Onko motivoivampaa tapaa aloittaa näytelmän harjoittelu?
Päähenkilö Toivo Parikka (Martti Suosalo) on nokkela suustaan ja hän tietää myös oman arvonsa. Elokuvassa Parikan muutos oman edun ajamisesta kohti yhteisön etua, on kliseinen sankaritarina, joka tässä elokuvassa toimi. Pikkuhiljaa vanginvartijoiden ja vankien välit lähentyivät, mikä oli epärealistista, mutta elokuvan kannalta se korosti suomalaisten yhteenkuuluvuutta. Vangit ja vartijat olivat kuitenkin toistensa kaltaisia. Parikka oli tuntenut varavääpelinä toimivan vartijan (Paavo Kinnunen) isän, mikä edesauttoi lähentymistä ja teatterilaisten erityisoikeuksia.
Vankileirin teloituksia, ruokapulaa ja vankien keskinäisiä erimielisyyksiä nähtiin elokuvassa, mutta niitä ei liikaa korostettu, vaikka vaikeat olosuhteet olivat koko ajan läsnä. Parikan ja Kalmin nokittelu oli tuttua auktoriteetin uhmaamista, mihin törmää elokuvissa kovin usein. Kalmin ja hänen vaimonsa (Leena Pöysti) suhde ei ollut lämmin, ja molemmilla oli halua päästä saarelta pois. Juuri se teki vankileirin johtajasta saksalaisia nöyristelevän, selkärangattoman hahmon. Hän muistutti jollakin tavalla Tuntemattoman Lammiota.
Valkokankaalla näkyi hyviä henkilöhahmoja, varsinkin teatterilaisten joukko on monisävyinen. Se miten hyvin huumoria saatiin tilanteeseen, mistä ei yleensä löydä hitustakaan huumoria, on elokuvan suola. Käsikirjoitus on nerokas, ja epätavallinen näkökulma vankileiriläisiin on hyvä ja tervetullut. Elokuvassa on tosin epärealistisia piirteitä, mutta ne eivät liikaa haitanneet. Liikuin elokuvanautinnon aikana syvän draaman ja suuren hilpeyden välissä ja solidaarisuus sai aivan uuden ulottuvuuden tämän elokuvan jälkeen. Ja se loppuhuipennus.
Ohjaus: Heikki Kujanpää
Käsikirjoitus: Heikki Kujanpää ja Mikko Reitala
Näyttelijät: Martti Suosalo, Leena Pöysti, Jani Volanen Paavo Kinnunen, Panu Vauhkonen, Jussi Lehtonen ja Petri Kaukoranta.
Artikkeli- ja juttukuva on otettu Nordisk Filmin kotisivulta.
Kulttuuriuutinen 