Kulttuuriuutinen

Positiivinen. Hyväsydäminen. Mesenaatti. Näin kuvaan henkilöä, jonka tapaan helsinkiläisessä kahvilassa. Hän on mies, jonka koti on sisustettu tauluilla lattiasta kattoon. Kirjaimellisesti. Hän on mies, jonka epäitsekäs asenne vaikuttaa epätodelliselta tässä kovassa maailmassa. Hän on Seppo Fränti.

 

Miten taiteen kerääminen sai alkunsa?

-En päättänyt alkaa taiteen keräilijäksi, vaan kaikki alkoi siitä, kun oli pakko saada tietty taulu itselleni. Keräily alkoi suuremmassa määrin 80-luvun loppupuolella, mutta nyt on pakko hieman hillitä keräilyä, koska kotiini ei enää mahdu tauluja.

Seppo on aina ollut tarkka rahasta, ja pienenä poikana hän keräsi käpyjä, puolukoita, sokerijuurikkaita, perunoita tai mitä tahansa minkä sai vaihdettua rahaksi. Vanhempana kerääminen keskittyi osakkeisiin, jolla hän sai ansaittua pienen omaisuuden, joka on sitten huvennut taiteeseen.

-Yhtään en kadu sitä mihin rahat ovat menneet. Kaikki on ollut sen arvoista.

Keräily on luonut myös ihmissuhteita. Olen ystävystynyt taiteilijoiden kanssa, voin ostaa tauluja jo ennakkoon ja muutenkin kuulen heiltä paljon huoliaan ja murheitaan. Välillä saan yöllisiä puheluita, missä toivotaan yöpaikkaa. Luokseni voi aina tulla yöksi.

 

 

Seppo on muutenkin taidepiireissä tuttu henkilö. Hän piti kesällä 2016 Lapinlahden lähteessä näyttelyn, missä esillä oli hänen omistamiaan tauluja. Näyttely oli menestys, ja siellä vieraili ainakin 8500 taiteenystävää. Seppo on myös Helsingin kuvataideakatemian ystävien puheenjohtaja ja vuoden 2017 nykytaiteen ystävä.

 

Mutta millä perusteella valitset ostamasi taulut?

-Taulut näyttävät tekijältään. Haluan tuntea taiteilijan, keneltä ostan taidetta, jolloin tauluun tulee erityisside. Taiteilijat usein ovat vähän ”hulluja” ja rakastan heitä juuri siitä syystä. Taulu ei hätkähdytä pelkästään väreillään, vaan pidän synkistä ja vahvoista aiheista. Mutta on minulla myös herkkiä tauluja.

Seppo Fränti ei voisi myydä ostamiaan tauluja, vaan taulut ovat hänelle kuin lapsia. -Näen tauluissani paljon rakkautta, läheisyyttä ja taiteilijan, kuka taulun on tehnyt. Toimisin väärin, jos myisin niitä.

Hän ostaa tauluja suoraan taiteilijoilta ja gallerioista, mutta ei pyydä tilaustöitä, koska ne eivät välttämättä sytytä taiteilijassa luomisvimmaa, eikä lopputulos miellyttäisi Seppoa. Hän ei myös halua tietää taitelijan näkökulmaa tai mietteitä taulusta, vaan hän haluaa itse tehdä omat päätöksensä.

– Oikeastaan sen vaan tietää, kun oikea taulu tulee kohdalle.

Hänen kodistaan löytyy taulujen lisäksi myös veistoksia ja grafiikkaa.

 

 

Teetkö itse taidetta?

-Kyllä olen tehnyt, ja joskus olen pitänyt näyttelynkin. Se olikin hauska tarina, kun vuokrasin kalliin gallerian, mihin laitoin taulut esille. En kuitenkaan halunnut myydä niitä. Taisin olla aika hullu.

Seppo ei ole pitkään aikaan maalannut öljyväreillä. Hänellä oli työhuone, mutta kun sinne murtauduttiin, hän ei voinut siellä enää käydä ja joutui luopumaan koko työhuoneesta.

-Tunsin itseni loukatuksi, kun yksityisalueelleni oli menty. Nykyään teen piirustuksia tussilla, koska voin tehdä niitä kotonani.

 

Sepon tulevaisuus?

-Taulujen ostoa täytyy rajoittaa, kun rahat ovat pikkuhiljaa huvenneet, eikä tilaakaan tauluille juuri ole. Kutsuja näyttelyihin toki tulee paljon, ja niissä tulen käymään niin paljon kuin vaan ehdin.

Kulttuurikurkolle jäi lämminhenkinen käsitys Seppo Fräntistä. Seppo totesi moneen kertaan eri sanoin:”Kun laittaa hyvän jakoon, se tuottaa varmasti hedelmää.” Toivottavasti tähän viestiin tarttuu mahdollisimman moni muukin ihminen.